perjantai 26. kesäkuuta 2015

Finally!



Lopultakin sain haettua uuden hortensian! Ajattelin, että sen sijaan, että istuttaisin monta kukkaa, ostan vain yhden suuremman... Se täyttää tilan ihan sopivasti. Löysin kivan värisen! Nuo tiikkikalusteet muuten varmaan kaipaisivat taas uutta öljyämistä, mutta tykkään niistä mieluummin tuollaisina kulahtaneen näköisenä. Ruokapöydälle ja tuoleille ei tarvitse tänä vuonna tehdä mitään. Maali oli säilynyt ihan hyvin talven yli muovin alla, vaikka epäilinkin hiukan.

Eilen tuli tutkimusjutussa taas vaihteeksi sellainen kohta, missä ollaan kahden erillisen asian rajapinnassa ja pitäisi osata päättää kumpaan suuntaan kannattaisi mennä. Luulen tietäväni kumpi on parempi, mutta joudun silti varmuuden vuoksi tarkistamaan molemmat vaihtoehdot, vaikka mitä suuremmalla todennäköisyydellä jompikumpi niistä tietää turhaa työtä moneksi tunniksi... No, täytyy ajatella positiivisesti, look at the sunny side, että se vääräkin vaihtoehto tulee todennäköisesti jossakin kohtaa esiin joltakin taholta ja voin sitten ainakin sanoa varmuudella, että sitä kautta ei olisi voinutkaan mennä. Rajapintakohdissa ikävoin aina aikoja, kun opettaja antoi tehtävän ja pystyi vaan alkamaan tekemään sitä.

----

Finally I got a new hydrangea! It took me ages to get to the garden shop, but better late than never... I found one with a special color! I suppose the furniture could need some oil, but I actually prefer teak weathered. 

Yesterday I got into a spot with my research, where two separate themes intersect. Those are always places where one needs to decide which way to go... I think my feeling is right, but to be sure of it, it looks like I'll have to check both to guarantee that my decision is well-founded. That means quite many hours of reading, half of which will turn out unnecessary for this purpose. One can always try to look at the sunny side and hope that even the wrong option will come up at some point and then I can say with confidence that it's definitely not the way to go. Anyway, sometimes I miss those days when teachers gave out the task descriptions.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti