sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sateinen sunnuntai





Lupasin paistaa sunnuntaina lettuja. Se oli sellainen ns. harminpoistolupaus. Kaikki serkut olivat nimittäin syöneet eilen lettuja, ja koska tämä serkku ei päässyt kuljetusteknisistä syistä muiden mukaan, se harmitti ihan mahdottomasti. Itse letut olivat tietysti vain toissijainen asia, mutta lupaus kuitenkin lohdutti hiukan. Niinpä meillä syötiin tänään lättyjä. Resepti löytyy täältä.

Minä söin omani tomusokerin, jogurtin ja vaahterasiirapin kanssa. Muut keksivät jotakin muuta, mutta sehän letuissa on juuri hyvä asia, että niitä voi syödä monella tapaa ja jokainen on tyytyväinen.

Aloin sytytellä kynttilöitä. On sen verran syksyistä, että turha tässä on enempää odotella. Tulevalla viikolla alkavat jo luennotkin. Se, jos mikä, on 100% varma syksyn merkki.

Leppoisaa syksyistä sunnuntai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Hei,
    meillä ei syöty lettuja vaan rapeita vohveleita Viiru ja Pesonen - keitokirjan mukaan. Tai paistettiin ja lapsille ne eivät maistuneet ollenkaan, mutta sitäkin paremmin aikuisille. Vohveleissa oli niin vähän sokeria, että siihen ei hillokaan auttanut, kun sekin oli melkoisen vähäsokerista. Rasvaa niissä oli sitäkin enemmän, joten hyviä olivat.....
    isoäiti

    VastaaPoista
  2. Vohvelit kuulostaa hyvältä. No, ensi kerran hiukan lisää sokeria sitten, niin maistuu lapsillekin. Lättyjä/vohveleita harmimpaa olikin se, että toiset oli siellä ja me täällä. Aika vääryys, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista