perjantai 20. toukokuuta 2011

Laventelista harjoituksiin


Yrttien seuraksi ostin pienen laventelin. Se on yksi suosikkikukistani. Jos minulla olisi puutarha, siellä kasvaisi varmasti monta laventelipensasta. Pidän tuoksusta, mutta myös hopeanharmaan vihreistä lehdistä. Niissä on kaunis vihreän sävy.

Tänään oli hauskat miniharjoitukset. Neitiä on pyydetty kukkaistytöksi, vai morsiusneidoksi, miksikä niitä nyt sitten oikeasti kutsutaankaan. Muutaman viikon ajan jo pelkäsin, että hän kieltäytyy kunniasta siinä pelossa, ettei tunne kaikkia vieraita. Tänään kuitenkin tapasimme morsiusparin ja harjoittelimme häät sisääntuloineen useampaan kertaan alustavasti läpi. Pian tehtävä innostikin niin paljon, ettei mukana olleista vaahtomuovikirjainten sirottelusta meinannut tulla loppua. Morsiuspari oli tietysti helpottunut, että kandidaatti otti tehtävän vastaan. Nyt alkaa sopivan juhlamekon ja -kenkien etsiminen. Värisävytoiveet jo kyselin, joten tiedän hiukan tarkemmin, mitä etsin.

Saimme äskettäin toisen juhlakutsun kauemmaskin, mutta harmillista, ettei niihin juhliin päästä menemään. Se on tässä työpaikassa huono homma, että väki levittäytyy aina ympäri maailmaa, joten aina ei sitten matkustusmahdollisuudet (eikä kalenterikaan) anna myöten yhtä joustavasti kuin toivoisi.

Aurinkoista viikonlopun alkua!

1 kommentti:

  1. Lavetelit ovat kauniita... Niin ja onnea Veralle Kukkaistytön tehtävään!
    Sarita

    VastaaPoista