torstai 19. marraskuuta 2009

Hetki ennen migreeniä



Lupasin kuvia uusista rannelämmittimistä. Eiks ole ihania? Tyttö käyttää omiaan koulussa koko ajan, minä ehdin eilen käyttää omiani kokeita korjatessa. Ovat kauniit ja ihanan lämpimät.

Näiden kuvien jälkeen vaivuin vaakatasoon. Migreeni oli jo varoitellut tulostaan edellisenä päivänä ja yöllä otinkin särkylääkettä. Aamun sain onneksi vielä korjattua kokeita, mutta sitten en enää pystynyt juuri muuta tekemään kuin makaamaan hipihiljaa. Kuvittelin illalla pahimman olleen jo ohitse, mutta lysti alkoi uudestaan aamuyöllä ihan yhtä kovana kuin eilenkin. Tänäaamuna jouduin perumaan oppitunnin. Ei näytä helpottavan, mutta joskus tämän on pakko loppua. Otin juuri jo ties monennenko kerran ison annoksen särkylääkettä. Silloin kipu on hetken aikaa ainakin siedettävää, vaikkei mitään pystykään tykytyksen ja pahan olon vuoksi tekemään. Näin kamalaa päänsärkyä en muista pitäneeni moneen vuoteen. Siirryn takaisin vaakatasoon.

Ai niin, mukavaa kuitenkin, että selkä ehti alkuviikosta rauhoittua. Ei siis ainakaan jomota montaa paikkaa yhtä aikaa. (Lievää ironiaa rivien välissä.)

1 kommentti:

  1. Lepo & lääkkeet toivottavasti auttaa, sinua siunaten & lämmöllä ajatellen,
    Nina

    VastaaPoista