lauantai 17. lokakuuta 2009

Linnassa

Kävelylenkkini varressa erään metalliportin takaa näkyy pieni linna. Se näyttää vanhalta, mutta hienosti kunnostetulta. Tontti on suuri ja puistomainen. Joka ikisen kerran minua kiinnostaa ihan mahdottomasti kävellä portista sisään. En tietenkään ole ikinä uskaltanut, eikä se oikein hyviin tapoihin kuuluisikaan kävellä sisälle kutsumatta.

Kukaan ei voi kuitenkaan estää minua ajattelemasta, minkälaista siellä linnassa voisi olla sisällä. Huolitellun puutarhan ja siistin ulkoseinän takaa voi löytyä vaikka minkälainen sisustus.
Ehkä keittiö voisi olla tälläinen. Sopivasti perinteinen, mutta silti moderni. Alakerran lattioiden on ainakin oltava kiveä, siitä olen melkein varma.
Siellä täällä saattaa olla ihania, muhkeita nojatuoleja, joihin tekisi mieli istahtaa. Puupalkkeja saattaisi olla näkyvissä. Ne tekevät modernistakin ilmeestä kotoisan. Olohuonekin saattaisi näyttää yhtä viihtyisältä kuin alimmassa kuvassa.

Ehkä se siinä linnassa eniten kiehtookin, että en tule ikinä tietämään, mitä se pitää sisällään. Voin kuvitella sinne ihan minkälaisia sisustuksia vain. Voin kuvitella myös onnellisen perheen, hiljaisen lauantaiaamun, utuisen sumun puutarhaan, laventelin tuoksuiset lakanat ja vastapaistetun leivän tuoksun. Eläköön mielikuvituksen vapaus!

(Lehtikuvat: Ariadne at Home.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti