lauantai 3. helmikuuta 2018

Kaupunki iltavalaistuksessa

Brysselissä Grand-Placen vanhat rakennukset näyttävät iltavalaistuksessaan teatterikulisseilta. Valot on asetettu jotenkin niin hauskasti, että näyttää kuin julkisivun takaa ei löytyisi yhtään mitään. 

Tarkistin huvikseni joitakin historiajuttuja tähän paikkaan liittyen, kun postasin toisen valokuvan instaan yhtenä iltana. Huomasin, että Euroopan mantereen ensimmäiset protestanttimarttyyrit poltettiin inkvisition toimesta roviolla vuonna 1523 tässä aukiolla. Luther oli tuomittu harhaoppikseksi vain muutama vuosi aiemmin ja katolilainen kirkko valjasti inkvisition hoitamaan ongelman pois tältä suunnalta. Hollanti ja Belgia kuuluivat tuolloin vielä yhteen ja Saksasta protestanttiset ideat levisivät nopeasti tännekin. Erityisesti Antwerpenissa uskonpuhdistuksella oli huomattava vaikutus. Kaksi munkkia, jotka roviolla poltettiin olivatkin sieltä suunnalta. Ajat olivat kovat. Jopa Espanjan armeijakin kutsuttiin siinä kohtaa hätiin puolustamaan katolilaisuuden säilymistä... Lopulta kävi niin, että Belgian alue saatiin säilymään katolilaisena, vaikka pohjoisemmassa protestanttisuus vahvisti asemansa. 

Hiukan iloisempi lopetus: Kävimme miehen kanssa syömässä libanonilaista perjantai-illan kylmyydessä. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa, mitäs sitä muuta voisi toivoa viikonlopun aloitukseksi, heh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti