torstai 10. maaliskuuta 2016

Sweet, sweeter, the sweetest


Suklaakakku tuli kyllä tarpeeseen! Nyt on kyllä muuten ollut sen verran tekemistä, että tänään on ollut hyvä parissa välissä napata kakunpala... ;) Ihan mukavia työjuttuja tälläkin viikolla, mutta päivän tunnit eivät vaan ole meinanneet riittää ihan kaikkeen. Nyt onneksi näyttää, että olen kaikkien kurssien matskujen kanssa sopivassa kohdassa lähestyvän pääsiäisloman suhteen. 

Ai niin, mun uutena vuotena päättämä kehitysprojekti on hyvällä mallilla. Varmaan mainitsinkin silloin, että varsinaisen lupauksen sijaan, päätin opetella erästä taitoa, jossa olen mielestäni aika paljon huonompi kuin pitäisi. Nyt muutaman kuukauden jälkeen alan jo oman arvioini mukaan olla kohtuullista keskitasoa. Aika hyvät mahdollisuudet siis saavuttaa tavoite vuoden loppuun menessä. Olen oikeasti aika innoissani tästä jutusta, koska tämän tietyn taidon heikkous on ollut minulle pitkään sellainen lievästi kuormittava asia. Loppujen lopuksi aika vähällä sitä näköjään pystyy vaikuttamaan asioihin, kun vaan konkreettisesti päättää, mitä haluaa ja miten sen aikoo käytännössä toteuttaa. Pienen pohtimisen jälkeen sain arkeen ujutettua useamman harjoitustilanteen viikossa aika helposti. Tein sen vielä niin ovelasti itselleni (heh), että harjoitustilanteet ovat sellaisia, että ne jo palkitsevat luonnostaan. Ei siis tarvitse vain kärvistellä lopputulosta odottaessa. 

----

This week a chocolate cake has been quite essential! There has been so much to do, that today it has been wonderful to be able to get a piece of cake (and another) in between... ;) Working stuff has been fine, but it just seems that I could have used few more extra hours in my days. It makes me happy that I have managed to cover enough material in all courses so far.

By the way, my personal development project I started at the New Year has been successful. I think I mentioned that instead of promising anything, I decided to practice a certain skill, which I felt needed improvement. Now after couple of months I already feel much better about it. I have not reached my goal yet, but I see that I'm progressing faster than I had expected. The chances to reach the goal by the end of the year seem quite good. I'm guite exited about it! I'm also surprised how easy it is to begin improving in something once you have first decided a concrete goal what you hope to reach. The second thing was to figure out a method what makes it possible. Once I was thinking about it in concrete terms I quickly noticed that I can quite naturally include several moments of practice to any regular week. I thought there is a danger that I might loose my courage, so I figured out how the moments of practice might itself be rewarding. That way it's not only the end result that makes me happy, but alredy the process itself feels good.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti