keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Syysväsymys

Eilen illalla väsytti niin, että menin nukkumaan jo puoli yhdeksältä. Luin ensin hetken aikaa ihanaa vanhan ajan kirjaa, jonka sain äskettäin, ja sitten nukahdin niin nopeasti, etten ehtinyt edes huomata.

Syysväsymyksessä tekisi mieli tehdä lintujen tyyliin - valita ensin hyvä paikka istua/tarkkailla elämää ja pöläyttää sitten höyhenet pulleaksi lämpökerrokseksi ympärille ja olla vain. En minä ikinä tosielämässä kovin pitkään ihan toimettomana jaksa olla, mutta väsyneenä sitä kuvittelee kaikenlaista. Oikeastaan sellainen hyödyllinen ja rentouttava toimettomuus on lähinnä sitä, että itse saa päätettyä, milloin pysähtyy hetkeksi ja miten sen pysähdyshetken käyttää. Sitten on taas virkeämpi olo jatkaa tarpeellisempia touhuja.

Oikeastaan se lintujuttu voisi toimia aika hyvinkin käytännössä muutenkin. Nehän monesti näyttävät jotenkin olevan kaikkien tapahtumien ulkopuolella istuskellessaan höyhenet pörheänä. Sellainen etäisyyden otto arkeen auttaa varmasti ja selkeyttänee ajatuksiakin, kun katselee niitä hetken aikaa hiukan kauempaa.

Ja sitten vitamiinit. Aloitin syömään niitäkin, vaikkei niihin nykyään enää uskotakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti