Häitä ja hiukan muutakin

Eräs muutaman viikon kuluttua naimisiin menevistä opiskelijatytöistä järjesti tyttöjen teekutsut. Oli mukava olla mukana, varsinkin, kun ei päästä kutsusta huolimatta häihin mukaan. Kiva oli kuunnella kertomuksia siitä, miten pariskunta alkoi seurustella, missä menivät kihloihin, minkälaiset koristelut häissä tulee olemaan ja minkälainen on hääpuku... Hauska idea oli sekin, että kaikki vieraat saivat pienen sydämen muotoisen paperin, johon piti kirjoittaa joku ohje kihlaparille avioliittoa varten. Kivoja pieniä viestejä käytäntöön laitettavaksi ja muistoina säilytettäviksi.

Tänään muutamat opiskelijat tulivat sanomaan, että olivat tehneet viimeiset tenttinsä. Helpotus oli tietysti kasvoilta luettavissa, varsinkin valmistuvilla opiskelijoilla. Itse valvoin myös viimeisen tentin, joten pääsin helposti tunnelmaan mukaan. Ei vaineskaan, nyt täytyy vielä korjata jonkin verran. Tällä viikolla on ohjelmassa muutenkin sekalainen kokoelma sitä sun tätä. Paljon sosiaalista elämää ja lisäksi juoksevia pikkuhommia hoidettavana. Hyvää vaihtelua lukuvuoden loppuun.

Kävin eilen kampaajalla. Varmuuden vuoksi ajoissa lauantain valmistujaisjuhlia varten. Koskaanhan ei tiedä, mitä kampaajalla tapahtuu. Täällä ei toiveita paljon kuunnella tai ainakaan toteuteta. Ehkä käyn väärässä paikassa, tai sitten en osaa vaan kertoa toiveitani tarpeeksi selvästi. Kuvia olen yrittänyt näyttää, mutta niitäkin voi tulkita niin monella tavalla, että ikinä niistä ei ole ollut mitään apua. Joka tapauksessa lopputulos ei ollut tällä kertaa huono, vaikka hiukan toisenlaista odotinkin. Eli eiköhän tässä seuraavaan kampaamokertaan pärjätä. Sain kokeiltavaksi shampoota ja tehohoitoainetta, joten nyt kyllä kelpaa...

Ohjeet rajattomiin mahdollisuuksiin

Iltapalaksi sekoitimme hiukan rahkaa ja jogurttia, hiukan vaniljasokeria ja sokeria makeutukseksi mukaan. Päälle ananaksen, melonin (keltainen) ja mansikan paloja ja ripaus pähkinämysliä. Oli raikasta ja kevyttä. Täällä on mansikka-aika menossa parhaillaan. Kuten kuvasta näkyy ne ovat tuollaista "kakunkoristelumansikan" tyyppistä kiinteää, melkein rapeaa sorttia.

Sain piirretyn ompeluohjeen. Luulin vahingossa, että se olisi alushameeksi tarkoitettu, mutta ei kuulema ole. Sellainen pitäisi ommella ohuesta, ihanasta kankaasta. Ihan helppoakin se olisi, vaikka sanoinkin heti, etten minä osaa kunnollisia vaatteita ommella ollenkaan. En varsinkaan sellaisista kankaista.

Siitä tuli mieleen hiukan asian vierestä, että meillä ei ole sitä ongelmaa, etteikö kykyihin ja rajattomiin mahdollisuuksiin uskottaisi. Meillä on lähinnä päinvastainen probleema. Jos itse ei tiedosta rajojaan, niin saattaa joutua vaikka kiipeämään kuuhun, tai tekemään jotakin muuta mahdotonta, mikä voi olla melkein kuuhunkiipeämisen veroista vaikeusasteeltaan. Tämä pätee meistä jokaiseen, koska kaikkien ideat ovat välillä aika loistokkaita ja asiasta riippuen kuka tahansa saattaa joutua toteuttajakandidaatiksi.

On se hyvä, että on uskoa mahdollisuuksiin - ei voi ainakaan syyttää ketään luottamuksen puutteesta. Tai siitä, että toiset loisivat ilmapiirin, missä ei uskaltaisi yrittää. ;D Täytyy vaan muistaa aina itse, mitä oikeasti osaa ja mitä ei, niin että ymmärtää joko kieltäytyä kunniasta tai muokata ideaa siinä vaiheessa, kun se on vielä mahdollista. (Muuten käy niinkuin mummolle muinoin karviaismarjojen ja paistinpannun kanssa. Mummo oli tietysti täysin syytön, mutta idea vaikutti minusta ihan toteuttamiskelpoiselta siihen saakka, kunnes se alkoi mennä pahasti pieleen ja pannu melkein meni pilalle palaneen sokerin vuoksi.) Sehän niissä upeissa ideoissa monesti on. Jossakin vaiheessa saattaa alkaa mennä sivuraiteelle ja sitten onkin hiukan pulassa, jos ei keksijän lahjat riitä uuteen käänteeseen.

Mutta onneksi on isoisä. Jos minulle ehdotetaan jotakin ideaa, mikä kuulostaa ihan toivottomalta toteutettavaksi, ehdotan yleensä, että sitähän voisi kysyä isoisältä ensi kerralla kun nähdään. Se on hiukan sellainen taikasanan tyyppinen juttu, koska silloin kaikki tuntuu minustakin ihan realistisesti mahdolliselta. Hyvä kuitenkin, että isoisä kyllä valikoi toteuttamiskelpoiset ehdotukset, joten mitään "ihan ihmeellistä" ei pääse senkään taikasanan avulla tapahtumaan. Mutta voitte uskoa, että vuoden aikana ideoita ehtii aina kertyä.

Helppo ratatoulle-muunnos

Pienimmän syöjän toiveesta tässä postauksessa ei ole valokuvaa. Kyseessä oli helppo muunnos ratatoulle:a, mutta tottahan se on, ettei se ruoka ulkonäöllään komeile.

Kuullotin oliiviöljyssä sipulisilppua ja valkosipulimurskaa (3 kynttä). Lisäsin keltaisen ja punaisen paprikan pieninä kuutioina. Sekoittelin ja lisäsin kolmanneksen munakoisosta ja melkein kokonaisen pienen kesäkurpitsan pieninä kuutioina sekaan. Sitten lisäsin reilusti merisuolaa ja mustapippurimurskaa ja kaksi tomaattia pieninä kuutioina. Sekoitin ja kaadoin joukkoon pari mukillista vettä. Keittelin hiljaa hetken aikaa, jotta vihannekset muuttuisivat hiukan pehmeämmiksi ja sitten kaadoin sekaan kourallisen miniaakkospastaa. Hauduttelin hiukan lisää ja sitten sekoitin joukkoon kourallisen persiljasilppua. Hyvää kesäruokaa, vaikkei sitten näyttänytkään valokuvattavalle. ;D Tuoreet sämpylät tekivät hyvin kauppansa keiton kanssa.

Sellainen sunnuntailounas meillä oli. Meillä ei sunnuntait ole parhaita ruokapäiviä... Kunhan jotakin syödään, ettei nälkää nähdä, mutta useinkaan ei ole tietoa pihveistä, paisteista tai muusta kunnon sunnuntairuoasta.

Merihenkeä

H&M:ään oli tullut puuvillaisia paitapuseroita. Ostin sinivalkoisen hörhelöpaidan. Viimevuosina olen vierastanut nappipaitoja, joten tämä tuntui helpommalta päällä. Sinivalkoisesta tulee mieleen purjehtiminen. Katsoimme äskettäin saksalaista rannikkovartiostosarjaa, jossa oli upea purjevene. Sillä veneellä tietysti salakuljetettiin setelinippuja, heiluteltiin kirveitä ja lopulta ammuttiinkin ennen kuin poliisi ehti paikalle. Röyhelöpaidan kanssa ajattelin hiukan harmonisempaa purjehdusta, mutta se Küstenwache-sarja on mukava seurattava, jos saksankieli kiinnostaa. Filmejä löytyy googlettamalla "ZDF Küstenwache." Erikoismaininnan se saa minulta siitä, että siinä on kauniit värisävyt. Poliisisarjoissa se ei ole itsestään selvyys.

Eilen pidettiin tyttöjen elokuvailta. Oli hauskaa ja meitä olikin ihan kivasti koolla. Pieni tauko lopputenttien välillä teki opiskelijoille hyvää. Tänään on vuorossa grillikutsut. Onneksi aurinko taas paistaa eilisen kaatosateen jälkeen.

Viimeiset pistot

Lopultakin sain viimeiset pistot tehtyä tyynynpäälliseen, jonka aloitin muutama kuukausi sitten. Meinasin kadottaa idean jo alkuvaiheessa, enkä keksinyt jatkoa pitkään aikaan. Tällä viikolla ajattelin, että nyt se on saatava valmiiksi. Halusin nimittäin vanhat turkoosipohjaiset ruusutyynyt esiin. Turkoosi-innostus iskee joka kevät/kesä. Se ei tosin kestä ikinä kovin pitkään olohuoneessa, koska aamuaurinko vaatii huoneeseen hiukan lämpimämmät sävyt. Intoilen kuitenkin aina sen aikaa, kun sitä kestää. Helppohan tyynynpäälliset on taas vaihtaa takaisinkin. (Tai keksiä jotakin muuta vaihtelun vaihteluksi.)

Nopeastihan pinkki tyyny sitten onnistuikin, kun vain keksin, minkälaista kuviota oikeasti halusin. Nyt siinä on mielestäni tarpeeksi kontrastia yksiväriselle kankaalle, joten olin tyytyväinen ja ommella surautin sen on/off -nappulaa käyttämällä valmiiksi.

Totean taas, lie monennenko kerran, että ompelukone on kyllä saatava kuntoon. Pelkällä on/off -systeemillä saan kerran vielä siksakkia tai suoraa ommelta etusormeeni, kun en ehdi nypätä nuppineulaa ajoissa irti. Täytyy vain toivoa, että koneessa sattuu silloin olemaan päällä oleviin vaatteisiin sopivan värinen lanka, jottei tarvitse lähteä ensiapuun tikattavaksi (tai paremminkin ratkottavaksi) ihan tyylittömän näköisenä.

Mukavaa viikonloppua!

Kävelylenkin jälkeen

Iltakävelyn jälkeen oli kiva tulla kotiin ja juoda kupillinen vihreää teetä. Säät ovat taas olleet helteiset, joten vasta illalla innostaa lähteä liikkumaan. Matkan varressa kasvoi villiintynyt ruusupensas heinikossa, joten katkaisin pienen oksan ohi mennessäni. Täällä on niin kuumaa ja kuivaa, että kohta ei taida kukkia enää mikään. Ruohokin näytti joissakin paikoissa kulottuneen samalla tavalla kuin se yleensä kulottuu vasta elokuun helteessä.

Valmistautumassa

Otin eilen kirjastossa muutaman valokuvan tänä vuonna valmistuvista BA(hons)/BDiv. -linjojen opiskelijoista. Rehtori selitti seremonian läpi perinteisine kulkuejärjestyksineen, miesten hatuttomien kohtien ja tupsujen oikean asettelun suhteen. Lyhyt yhteinen rukous ja kaikki seremonialistan mukaiseen jonoon kirjaston eteen...

Lopulta melkein itse myöhästyin ja jouduin soluttautumaan jonon väärään kohtaan. Huppuni ei pysynyt paikallaan satiinipintaisen paidan kaulukseen kiinnitettynä, joten juoksin ohjeistuksen jälkeen toimistoon hakemaan lisähakaneuloja. Sillä aikaa kulkue oli kuitenkin jo ehtinyt alkaa. Ainoa onni tilanteessa oli, että istumajärjestyksen mukaan, minut oli laitettu eturivin viimeiseksi keskikäytävän viereen. Muualle en olisi päässyt kulkemaan väärässä kohdassa herättämättä huomiota.

Tämä juhla oli lähinnä esimakua varsinaisesta päätösjuhlasta. Varmat kunniamaininnat ja stipendit on jaettu. Oli kiva nähdä kaikki helpottuneet ilmeet, jotka seurasivat kunniamainintoja, ja kaikki yllättyneet ilmeet, jotka seurasivat stipendien jakoa.

Tänään alkavat tentit ja vasta niiden jälkeen jatketaan juhlallisuuksia.

Professorin maailmanloppu

Näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Se lupaa hyviä valokuvausmahdollisuuksia. Tänään on nimittäin ensimmäinen lukuvuoden lopetusjuhlista - baccalaureate. Kaavut ja huput ovat valmiina ripustimessa suoristumassa. Seuraavaksi sitten tenttiviikko ja sen jatkoksi loput juhlallisuudet.

Maailmanloppu jäi kuulema tulematta. En tosin kyllä sitä itse odotellutkaan. Erikoisia ne ihmiset, jotka päiviä Raamattuihinsa vedoten ehdottelevat ja ne tuhannet, jotka ehdottelijoita uskovat. Kuitenkin siellä monta kertaa mainitaan, ettei viimeistä päivää tule kukaan tietämään etukäteen ja että se lopulta hiukan yllättää senkin joka sitä odottaa.

Aikoinaan yliopistosta jäi mieleen eräs Ilmestyskirja-seminaari, jossa professori laittoi meidät opiskelijat kääntämään kreikasta lukua 18. Hän oli kiinnostunut tekstien sosiologisesta näkökulmasta ja johdatti keskustelun siihen, miten luku kuvastaa toisaalta totaalista loppua, mutta toisaalta sitä, että ihmiselämä toimivassa yhteiskunnassa jatkuu normaalina ihan loppuun saakka. Nimekkäänä Uuden Testamentin tutkijana professorin tulkinta oli tietysti hiukan monimuotoisempi, mutta perusajatus muistuttaa Lutheria vapaasti lainaten siitä, että viimeisenäkin päivänä kannattaa vielä istuttaa omenapuu. Niin paljon ei kannata loppua odottaa, että laittaisi kädet taskuun ja lakkaisi elämästä. Toisaalta saman luvun (huonolla tavalla) yllätyksellisen käänteen vuoksi kannattaa kuitenkin pelata varman päälle niin, että lopun voi sitten joskus odottaa yllättävän itsensä iloisemmin - tuli se sitten missä muodossa tahansa. Loppu on jokaisella kuitenkin jossakin vaiheessa edessä. Sen toteamiseen ei tarvitse olla kovin höyrypäinen tai nykykielellä (pikkusiskoni sanoin) mikään foliohattu.

Foliohattu on muuten aika kuvaava sana, eikö? Täällä ulkomailla uhkaa sanavarasto jäädä päivittymättä. Toinen hauska sanonta, jonka luin äskettäin jostakin lehdestä oli inkkareista kanootissa. Oli niitä muutama muukin yhtä hauska, mutta ne unohtuivat jo sopivien käyttötilanteiden puutteessa...

Aurinkoista tiistaita! Parasta alkaa valmistautua juhlaan.

Tyttöjen juttuja

Eilen herkuttelimme mukavassa seurassa. Tytöt ovat palaamassa USA:n muutaman viikon kuluttua. Oli ihana kuulla tulevaisuuden suunnitelmista ja toiveista. Tiedän tietysti, että tämän työn tarkoitus on, että opiskelijat aina valmistuvat ja lähtevät omille suunnilleen, mutta monet tulevat niin tutuiksi muutaman vuoden aikana, että hyvästien sanominen on suoraan sanottuna surkeaa. Pienimmän tytön toiveesta (Abigail on ollut hänen lempparilastenvahtinsa) päätimme yhteistuumin pitää vielä loppukokeiden päätteeksi yhden "tyttöjen iltapäivän" ja katsoa herkullisten syötävien kera elokuvan Letters to Juliet.

Koulukaverisynttärit

Lauantaina oli hulinaa. Pitkän pääsiäisloman ja sitä seuranneen nenätarinan lopuksi saatiin kuin saatiinkin pidettyä koulukavereille synttärijuhlat. Meidän asunto on sen verran pieni, että yleensä olemme joutuneet viettämään synttäreitä muualla. Nyt lupasin, että kotona onnistuu, jos keksimme jotakin tekemistä, missä suurin osa ajasta vietetään rauhassa pöydän ympärillä. Päädyimme yhteistuumin askarteluun.

Ostin Ikeasta puukehyksisiä käsittelemättömiä peilejä. Ne pohjamaalattiin valkoisella akryylimaalilla. Päälle liimattiin decoupage-lakan avulla lautasliinapinta. Suomesta tuomistani Tilda-pahvikuvioista ja pienistä simpukoista tehtiin koristelut. Lopuksi vielä ruuvattiin pienet koukut alareunaan koruja varten. Sen verran hienoja naisia näyttivät olevan kaikki, että innostuivat askartelusta kovasti. Aika kului nopeasti ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Ja tunnelma säilyi rauhallisena.

Syötävät menivät paikallisella tyylillä lättylinjalla juhlan alussa ja lopussa kaupan Mikki Hiiri-suklaakakulla. Vanhemmille leivoin oikeaa suklaakakkua, kun minun oli vaikea uskoa, että lasten lisäksi joku sitä valmista kakkua oikeasti haluaisi syödä. Juhlan jälkeen ajattelin, että ehkä se olisi maistunut aikuisillekin. Eihän täällä aikuisetkaan ostokakkuja paremmista kakuista tiedä, kun harva leipoo kotona yhtään mitään.

Laventelista harjoituksiin

Yrttien seuraksi ostin pienen laventelin. Se on yksi suosikkikukistani. Jos minulla olisi puutarha, siellä kasvaisi varmasti monta laventelipensasta. Pidän tuoksusta, mutta myös hopeanharmaan vihreistä lehdistä. Niissä on kaunis vihreän sävy.

Tänään oli hauskat miniharjoitukset. Neitiä on pyydetty kukkaistytöksi, vai morsiusneidoksi, miksikä niitä nyt sitten oikeasti kutsutaankaan. Muutaman viikon ajan jo pelkäsin, että hän kieltäytyy kunniasta siinä pelossa, ettei tunne kaikkia vieraita. Tänään kuitenkin tapasimme morsiusparin ja harjoittelimme häät sisääntuloineen useampaan kertaan alustavasti läpi. Pian tehtävä innostikin niin paljon, ettei mukana olleista vaahtomuovikirjainten sirottelusta meinannut tulla loppua. Morsiuspari oli tietysti helpottunut, että kandidaatti otti tehtävän vastaan. Nyt alkaa sopivan juhlamekon ja -kenkien etsiminen. Värisävytoiveet jo kyselin, joten tiedän hiukan tarkemmin, mitä etsin.

Saimme äskettäin toisen juhlakutsun kauemmaskin, mutta harmillista, ettei niihin juhliin päästä menemään. Se on tässä työpaikassa huono homma, että väki levittäytyy aina ympäri maailmaa, joten aina ei sitten matkustusmahdollisuudet (eikä kalenterikaan) anna myöten yhtä joustavasti kuin toivoisi.

Aurinkoista viikonlopun alkua!

The cup of the fair Lady

Sain eilen ihanan pienen mokkakupin Pohjois-Irlannista. Se on käsin kullattu (puumerkit pohjassa) ja siinä on kuningattaren hovihankkijan merkinnät. Kuinka sain kupin käsiini? Eräs työtoverini joutui tyhjentämään vanhempiensa asuntoa ja ajatteli, että minä voisin arvostaa kaunista keräilykuppia. Ja tottahan se oli, olen ihan innoissani uudesta aarteestani. Keltaisia astioita minulla ei ennestään ole, mutta keksin tälle kyllä käyttöä. Työtoverini äiti kuulema keräsi astioita. Osaan kuvitella, mitä hän ajatteli laittaessaan pientä keltaista kuppia astiakaappiinsa ensimmäistä kertaa.

PS. Thank you, dear Lorna! I can so imagine what your mom thought when she purchased this tiny yellow mocca cup and placed it on her shelf for the first time. Give her my love!

Yrtit

Tänä vuonna päätin istuttaa varsinaisten kukkien sijasta isommalle parvekkeelle yrttejä. Paikka on yksinkertaisesti niin kuuma, että siinä ei meinaa mikään pysyä elossa helteiden tullen, joten kesäkukillani ei ole viime vuosina ollut kovin suurta menestystä.

Ostin varmuuden vuoksi ruukun, jossa on vesisäiliö pohjassa. Se antaa hiukan armonaikaa silloin, kun päivittäinen kastelu pääsee unohtumaan. Samanlaisesta eco-muovista tehtyjä, kivipintaisen näköisiä ruukkuja oli monen muotoisia ja sävyisiä. Ajatus eco-muovista innosti, vaikka tuskinpa sekään ihan kaikista luontoystävällisintä materiaalia silti on. Parempaa joka tapauksessa kuin ihan perusmuovi. Päädyin pienehköön pyöreään ruukkuun, jottei koko pienenpieni pöytä täyttyisi ihan kokonaan.

Nyt persilja, basilika ja rosmariini kasvaa kohisevat. Rosmariini on muuten ihan ihana! Sitä, jos hiukan hipaiseekin, saa mahtavan tuoksun käsiinsä lopuksi päivää!

Arvonnan voitti...

Onnetar arpoi osallistujista NINAn voittajaksi!
Onnea kovasti!
Makea pikkupaketti lähtee postiin.

---

PS. Huomenna on nenän jälkitarkistus. Kuten kuvasta näkyy, lääkärin tuskin tarvitsee tehdä muuta kuin todeta sen parantuneen mallikkaasti. Aika helpotus, vaikka vieläkin täytyy puolitoista kuukautta varoa sitä. Ehkä muutama kielto siirtyy kuitenkin huomenna historiaan.

Aika voitto!

Eilen illalla opiskelijat kavereineen ja muutama opettaja tulivat katsomaan jääkiekkofinaalia. Ruotsi oli hiukan heikosti edustettuna, mutta kesti joukkueensa tappion kyynelittä. Kaksi saksalaista ja yksi sveitsiläinen katsoja tasottivat hiukan tilannetta. ;D Oli meillä tunnelmaa ja meteliä. Hyvä Suomi! (Kannattaa nyt iloita ihan tosissaan, kun saattaa taas kulua toiset kuusitoista vuotta ennenkuin voitetaan seuraavan kerran.)

Leikkikaveri

Kirkosta otettiin pieni ystävä mukaan. Eipä sillä, etteikö tässä muutenkin ehtisi välillä omia ajatuksiaan ajattelemaan, mutta sunnuntai-iltapäivän leikkiseura on kyllä ihan varteenotettava idea. Olen ehtinyt laittaa ruokaa ihan rauhassa, surffailla sisustusblogeja, raivata keittiön, juoda muutaman kupillisen teetä...

Se on varmaan vanhemmille aika luksusta, jos asuu paikassa, jossa leikkikaverit soittavat ihan itse ovikelloa ja lapset kyläilevät ilman suurempaa suunnitelmallisuutta toistensa luona. Täällä sellaiset asiat on yleensä järjestettävä aikuisten puolesta. Spontaanisuutta ei siis ole yleisesti ottaen kovin paljon, kun leikkiseurasta sovitaan usein ainakin viikkoa aiemmin, jotta tiedetään puolin ja toisin, kuka vie ja kuka hakee, ja mitkä ne tarkat kellonajat olivatkaan. Arkipäivänä opettajallekin on muistettava laittaa lappu, jos joku muu kuin vanhempi ottaa lapsen koulun pihalta mukaansa. Onneksi on työkavereita, joilla on lapsia ja joiden kanssa pystyy spontaanimpiinkin ideoihin. Joskus ideat onnistuvat, joskus eivät, mutta se on hienoa, ettei tarvitse kaikkea lyödä kalenterin kanssa lukkoon etukäteen.

Ai niin, ruoasta vielä sen verran, että laitoin lohkoperunoita ja lohifilettä. Perunat tulivat hiukan tavallista nopeammin, kun keitin lohkoja reilut viisi minuuttia vedessä ja sitten vasta öljy-mausteseoksen kautta uuniin. Lohifileen taas tein itselleni perinteiseen tyyliin - päälle suolaa, pippuria ja kuivattua rosmariinia, paistoin pinnan öljyssä nopeasti ruskeaksi mausteineen ja laitoin sen uunin alatasolle folion alle hautumaan siksi aikaa, kun perunat vielä paistuivat. Rosmariini antaa ihanan aromin kalaan. Kala ei kuitenkaan ollenkaan maistunut leikkikaverille, mutta lapsena syöminen kylässä onkin aika kamala asia. Sen muistan omasta kokemuksesta.

PS. Arvonta on vasta tiistaina, joten osallistua voi edelleen!!!

Aamupalapöydässä ohimennen

Viikolla yhtenä aamuna tyttö totesi lääkäreiden laittaneen kaverin mummolle piikin, koska hän oli niin sairas, ettei häntä voitu enää parantaa. Sunnuntai-iltana kuulema kello kahdeksan, sen jälkeen, kun kaveri oli käynyt perheensä kanssa sanomassa mummolle hyvästit.

Jonkin aikaa sitten oli ollut puhetta sairaden eläinten lopettamisesta. Silloin tyttö kysyi, että annetaanko ihmisillekin sellaisia piikkejä, jos he ovat tarpeeksi sairaita. Väistin kysymyksen jollakin vajaalla totuudella, koska tuntui, että sellainen aihepiiri ei voi kuulua hänen ikäisilleen. Turha näköjään oli väistellä, kun totuus tulee lähelle peittelemättä.

Juttelimme hetken siitä, miten elämä on suuri lahja ja aina arvokas, jopa silloinkin, kun on sairas. Keskityimme kuitenkin lähinnä kaverin itsensä miettimiseen, ja siihen, miten surullista on menettää isovanhempi. Teologinen ja eettinen näkökulma odottavat vielä käsittelyä. Ajattelin, että voi olla viisaampaa odottaa keskustelun kanssa sen aikaa, että asia ei ole luokassa enää akuutti. Tuon ikäiset puhuvat ja pohtivat kaiken ääneen ja oletan, että kaveri tai sen perhe ei todellakaan tarvitse kommentteja tapahtuneesta ulkopuolisilta.

Jäin silti miettimään, minkälaisessa maailmassa ja minkälaisten arvojen keskellä lapset nykyään kasvavat. Elämän alku ja loppu ovat muuttuneet täysin inhimillisiksi käsitteiksi. Luulen ymmärtäväni, että ihminen voi joissakin tilanteissa pelätä elämää eikä sellaista päätöstä kukaan varmasti asiaa ajattelematta tee, mutta tässä rakennelmassa on silti jotakin vääristynyttä.

Pahinta on se, että tämäntasoinen asia ei ole enää mikään lukion etiikan tunnilla tai yliopistossa kiisteltävä, abstrakti "kuvitellun tulevaisuuden" aihepiiri, vaan sellainen, mistä puhutaan aamupalalla ala-asteelaisen kanssa konkreettisesta syystä. Jotenkin sitä toivoisi voivansa suojella paremmin, mutta se on täysi mahdottomuus. Jäljelle jää toinen, ja ilmeisesti ainoa, vaihtoehto, joka on yrittää johdattaa toisenlaiseen arvomaailmaan.

Arvonta meni uusiksi!!!

Bloggerissa oli tehty joitakin korjaustöitä ja blogeista hävisi torstaina ja perjantaina postituksia. Pahoittelut häiriöstä. Kävin jossakin vaiheessa katsomassa ja osallistujia oli lähemmäs kymmenen, mutta nekin näköjään hävisivät. Eli aloitetaan alusta ja jatketaan osallistumisaikaa tiistaihin saakka. Arvonta sisältää nugaata, kuten alkuperäisessä postauksessa jo kerroinkin. Jättäkää siis uudet kommentit osallistuaksenne. Toivotaan nyt, ettei systeemi sekoa uudelleen...

Tuskan takana

Kolme ostosrreissua tarvittiin, että löysin kolme keskiverto-t-paitaa. Tämän kesän muoti on liian tiukkaa, liian avaraa, liian lyhyttä, liian leveää, liian pelkistettyä tai liian hienostelevaa, väärää väriä tai jotakin muuta, mutta varmasti vääränlaista... Ei ole ihme, jos iskee epätoivo ja toinenkin.

Lopulta kaiken kiertelyn ja loputtoman sovittelun jälkeen ostin yhdestä kaupasta kerralla kolme t-paitaa. Ajattelin, että jos nyt en osta niistä ihan jokaista, epätoivon loppua ei varmasti tule näkyviin koko kesän aikana. Nyt on sitten vihreä puhvihihainen, pinkki rimpsuhihainen ja valkoinen pitsikauluksinen. Jos joku niistä näyttää järkyttävältä, älkää vain sanoko sitä minulle. Voitte kyllä pyöritellä silmiänne ja päivitellä selän takana, mutta aion silti pitää ostamani paidat puhki. Nyt on yksikertaisesti pakko olla kiitollinen, ja pitää nämä, mitkä suurin piirtein sopivat malliltaan ja väriltään, vaikka tarvittaisiinkin aurinkolaseja siihen, että saisi katsottua säihkyviä, räikeitä sävyjä...

Pahinta tässä on se, että sama valitus toistuu joka ikinen vuosi. Joskus olen kuullut vitsailtavan sellaisista, joilta jäi nuoruusiän vaatetus- tai meikkaustyyli päälle lopuksi aikuisiäkseen. Minusta on alkanut tuntua, että siinä ei ole mitään huvittavaa. Kuka muutenkaan jaksaisi ihan joka vuosi ajatella kaiken ihan alusta uudelleen? Kun vain muodinluojatkin tajuaisivat, että meillä naisilla olisi kaikista helpointa, ja olisimme useimmiten helppoja ja tyytyväisiä asiakkaita, jos ainakin muutaman vuoden ajan perätysten saisimme ne hyväksi todetut mallit kaupoista uudelleen. Ja jos vielä saisi muotonsakin säilytettyä kutakuinkin kohdallaan, niin siitäkin olisi aika paljon iloa ja helpotusta vaatekaupassa. Ai, eikö sitäkin näkökulmaa voi laittaa muodiluojien piikkiin?

Katunäkymiä

Sunnuntaina ajelimme pienen kylän halki. Siellä oli niin hiljaista, että tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki talot olivat kauniisti omanlaisiaan, vierivieressä, mutta jokainen hiukan erilainen naapuriin verrattuna. Keskellä oli pieni puisto, jonka reunoilta hieman valokuvasin. On se hyvä, että mies on kärsivällistä sorttia ja jaksoi odotella, kun kuljin katua ylös ja alas ja pysähtelin valokuvaamaan.

Valkoinen ovi, jossa on "auringonsädeikkuna" oli ihan parasta. Olisipa sellainen kotiovi. Ja korkeat ikkunat myös. Muuten en kyllä niin nostalgisessa paikassa voisi asua, vaikka sen kauneus kiehtookin. Tylsistyisin hyvin nopeasti, jos missään ei kulje ihmisiä eikä kuulu edes elämän ääniä.