tiistai 30. maaliskuuta 2010

Muotinäytös

Muutama viikko sitten etsimme ostoskeskuksesta koululaiselle kevätkenkiä. Kuten arvata saattaa, talven aikana melkein kaikki viimevuotinen on jäänyt pieneksi. Ostoskeskuksessa oli jotkut erityiset alennuspäivät ja muotinäytös oli luvassa myöhemmin iltapäivällä. Kuljimme lavan ja tuolirivien ohi ja lähdimme kotiin reilusti ennen hulinan alkua. Täällä tuollaiset tapahtumat muistuttavat markkinoita - musiikki ihan täysillä, hirveä töniminen ja häslinki.

Seuraavana aamuna tyttö pyysi, että seuraavan kerran menisimme vartavasten muotinäytöstä katsomaan. En edes ollut tiennyt hänen olevan kiinnostunut sellaisesta. Väärä kuvitelma, koska "sehän vasta mielenkiintoista onkin, koska sitten näkee, mikä nyt on muotia ja miten kannattaa pukeutua." En ole ajatellut, että me niin muodissa oltaisiin muutenkaan, että oikein näytöksiä tarvittaisiin... Enkä muista, että sen ikäisenä olisin ikinä edes kuullut "muotinäytöksistä." Koulun pihalla kuitenkin kuulema leikitään joskus luokan tyttöjen kanssa sellaista. Minä hyppäsin kavereiden kanssa välitunnilla hyppynarua.

1 kommentti:

  1. Jep, narua ja ruutua, poikien kanssa saatettiin pelata myös tervapataa... Kyllä on lasten leikit muuttuneet. Vanhan näkökulmasta se on surullista - lapsi ehkä ei asiaa näe samalla tavalla.:D

    Kivoja juttuja sulla täällä, käyn silloin tällöin lukemassa ja hymyilen. Iloisia terveisiä sinne teille!

    VastaaPoista