Traditional flavours

Viime viikolla teki yllättäin mieli tiikerikakkua niin kovasti, että puhti leipomiseen löytyi kesken ruoanlaiton. En löytänyt nopeasti mistään muuta reseptiä, joten päädyin Valion sivuille. Ilmeisesti olen leiponut liikaa brownies-tyyppisiä suklaaherkkuja viime vuosina. Meinasin nimittäin joutua ihan epäuskon valtaan, kun katsoin reseptin mainitsemaa kahta ruokalusikallista kaakaojauhetta. Miten niin vähällä voi muka tulla taikinaan mitään makua? Mutta hyvä kakku siitä tuli. Niin perinteisen makuinen, että tuli heti ensimmäisellä haukkauksella monta muistoa mieleen. Tiikerikakkua kun syötiin minun lapsuudessani melkein jokaisessa kahvipöydässä joka paikassa.. :) Löysin muuten kivoja vanhoja sinivalkoisia kakkulautasia kirpparilta viimeksi käydessäni! Vaikka ne ovatkin ihan erilaisia kuvioltaan, väritykseltään niitä voi hyvin käyttää muiden vanhojen lautasten kanssa yhdessä.

----

Last week I felt like eating some traditional marble cake. So much so that I found energy to make a dough while cooking a dinner! I googled a basic recipe, but was surprised that there was so little cacao in the dough. I must have been baking too many brownie sort of things during the last years. However, it turned out to be a great cake with such traditional flavour that it brought up lots of memories. In my childhood the marble cake was served at almost every coffee break. :) Last time in the secondhand shop I found cute old blue and white cake plates! They are different, but yet mix well with my other blue and white china.    

Colors, china, and football

Toistaiseksi ainakin vierastan edelleen vuoden trendivärien Rose Quartz and Serenity yhdistelmää. Haalea sininen on kuitenkin hiukan murrettuun keltaiseen yhdistettynä aika keväinen juttu. Hassua sinänsä, että keväisin kuljen hetken aikaa aina kohti keltaista, vaikka muuten en voi sietää sitä esim. vaatetuksessa ollekaan. Toin yläkerrasta sinivalkoisen Delft-maljakon vaihteeksi alakertaan. Hain jopa kellarista yhden sinivalkoisen seinälautasenkin taas olohuoneeseen roikkumaan. Joskus on hyvä, ettei ihan kaikkea tarpeetonta vie heti kirpputorille. Ainakin jotkut klassiset asiat tulevat sopivin väliajoin takaisin.

Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa ammattitason jalkapallo-ottelua! Tunnemme yhden pelaajista, ja hän oli varannut meille ja yhdelle kaveripariskunnalle liput Belgian ykkösliigan matsiin. Istuttiinkin ihan sitten parhaassa katsomossa ja melkein eturivillä. Hurrattiin ihan villisti ja laulettiin joukkueen maalitunnaria mukana, kun tämä meidän fanittama pelaaja Bostock (15) potkaisi kaksi hienoa maalia. Oli hienoa nähdä peli livenä ihan läheltä. Itse asiassa ottelu oli niin virkistävä kokemus, että ajattelin, että kyllä sitä pitäisi useammin kokeilla tehdä sellaisia asioita, mitä ei normaalisti tule tehtyä. Meidän kannattama joukkue voitti, joten tunnelma oli katsomossa korkealla. Yllätin itseni ihan täysin olemalla niin innokas fani alusta loppuun. Oli hienoa nähdä tuttu tyyppi kentällä. Hän on ihan yleisön suosikki, eikä ihme! Jopa minäkin huomasin, että hän on teknisesti todella taitava, mutta olin ihan vaikuttunut siitäkin, miten hienosti hän pelasi yhteen tiimin kanssa. Olin ihan ylpeä fanittaja! ;)

----

I have not yet warmed up to the combination of the trend colors Rose Quartz and Serenity. Combining the blue with some yellow is more my thing at the moment. It's funny, but yellow gets me always at this time of the year. I brought my Delft vase downstairs to add an accent on the little table. I also hanged one of the large Delft wall plates. Luckily I had not given them away after I got tired with them last time. Once in a while I'm sensible and (instead of immediately throwing away all items I feel I might no longer need) I bring something to the basement to wait for new inspiration. 

Yesterday we did something I had never done myself before. We got tickets to Belgian first league football match from a player we know personally. I was not quite sure what to expect because I have never really understood what's fun about watching anything that has to do with sports. However, I thought that knowing a player makes the whole game different, because it's gets more personal. That was true! Once the game started I was so into it shouting, standing up and singing... ;)  Our guy Bostock (15) shot two of the goals and it was obvious that everybody in the home audience loves him so much! I was totally impressed by his technical skills, even a non-sport person like me could see that he's really good at what he does. Another thing that I observed was that he played really nicely with his team members encouraging them and cheering them up. All that made me really proud to be his fan!   

My personal legend about how to bring orchids to bloom again

Orkideat on ihania silloin, kun ne kukkivat! Muutenhan ne on vähän vähemmän kauniita paksuine, tylsine lehtineen ja harmaine ilmajuurineen... Usein sanotaan, että orkideat vaativat todella tarkkaa hoitoa. Itse olen jo useamman kerran täälläkin tunnustanut, että meillä ne eivät kyllä kovin usein saa mitenkään säännöllistä hoitoa, eikä varsinkaan oikeaoppista... Silloin tällöin kastelen niitä kyllä upottamalla, mutta senkin hoidan yleensä niin, että täytän suojaruukun piripintaan vettä, annan olla tunnin tai pari (joskus päivänkin, jos homma unohtuu kesken) ja sitten kaadan ruukun tyhjäksi. Kastelussa en ole mitenkään kovin säännöllinen. Kastelen orkideoitani ehkä kerran kuussa, joskus kaksi, jos kastelu muistuu mieleen sopivassa kohtaan. Eli aika alkeellisissa oloissa ne selviytyvät kunhan vaan valoa on tarpeeksi.

Hutilohoidosta huolimatta luulen keksineeni tavan, millä orkidean voi houkutella kukkimaan uudestaan. Voihan se olla sattumaakin, mutta tämä on tapahtunut liian monta kertaa ollakseen ihan keksittyä. Kun kukka lakkaa kukkimasta ja kukkavarsi niin kuivettunut, että sen voi leikata pois, vien orkidean varjoisaan paikkaan. Säilytän sitä siellä ehkä kuukauden tai kaksi ja "unohdan" kastelun kokonaan. (Tässä täytyy tietysti hiukan tarkkailla, ettei kasvi kuitenkaan pääse kuolemaan, mutta ei se minun kokemukseni mukaan ihan helposti tapahdu.) Sitten jonakin päivänä kastelen sen upottamalla (tai siis sen suojaruukun täyttämällä) ja annan olla monta tuntia vedessä, niin että juuret ovat taatusti ihan litimärät... Sen jälkeen vien orkidean valoisalle paikalle. Yleensä parin päivän päästä se sitten alkaakin kasvattaa kukkavartta. Olen päätellyt sen niin, että ensin on hiukan kuin kuiva kausi, sitten tulee sadekausi yhdellä rysäyksellä ja sen jälkeen alkaa heti perään aurinko paistaa joten orkidea tajuaa, että nyt on aika alkaa kukkimaan. Heh, olen siis sepittänyt tästä itselleni kokonaisen viidakkotarinan!

Koko juttu voi olla sattumaa, älkää siis tämän takia antako orkideoidenne kuolla, mutta tällä hoidolla olen saanut samat orkideat kukkimaan monen vuoden ajan uudestaan ja uudestaan, joten itse uskon ihan vakavasti, että saattaa siinä ripaus totuuttakin olla. Tässä täytyy kuitenkin vielä mainita, että minun orkideani ovat kaikki ostettu Ikeasta, joten hinnan puolesta niitä ei tarvitse varjella sen kummemmin ja voi tehdä tällaisia kuivan kauden simulaatioita ilman suurempaa huolta. Silti näin viherpeukalon puuttuessa olen aika iloinen, että olen saanut ne ihan vain selviämään ja jopa kukkimaan omassa hoidossani.

----

Orchids are lovely! When they bloom, I mean. For the rest of the time they are rather boring looking plants. I have often heard complicated advices about how to grow orchids, but I have found easier ways to keep them alive. I do classically dump them in water occasionally, but to be frank more often I simply fill the decorative pot with water to the brim and just let the plant stand in the water for hour or two before pouring the water out. It happens probably once a month, sometimes twice, if it happens to occur to me that they may need water... They must be able to survive in rather primitive conditions, thus.

I don't claim to be anyhow professional when it comes to orchids, but I think I have found out how to tricker them to bloom again. It's against all the advices, but it has worked for me several times already, so I think there might be some truth to it. When the old flower stem dies I cut it off and place the plant in place where it has mostly just shadow. I stop watering it for several weeks, at times even almost two months, so that the soil and the roots are completely dry and seem to even suffer from it a bit... After that I water the plant completely, leaving the plant in water for several hours so that the roots get completely wet throughout. Then I place the plant in a spot where's lots of light. Usually it takes only some days that the orchid begins to grow a new stem of flowers. I imagine that it's like going through a dry season, being heavily hit by a rainy season and then the full sun... That's my personal jungle legend to my orchids. ;) 

Now of course this whole thing can just be a set of accidental good timings. Don't let your orchids die because of it. However, it has worked so many times that I do think there's some point to it. I must mention though that all my orchids are from Ikea. Therefore, it does not feel like too big a risk to simulate the dry season. Anyway, taken that I really do not have green fingers, it kind of makes me proud that these plants survive with me and even bloom from time to time.   

Nothing for a diet

Viikonloppuna päätin kokeilla pinterestistä löytyneen kuvan innoittamana valkosipulijuustoleipien tekemistä. Leikkasin ciabatta-leivän vaakasuoraan puoliksi ja voitelin palat valkosipulivoiseoksella (voita, oliiviöljyä, valkosipulia, ruohosipulia ja suolaa). Päälle hiukan gratiinijuustoa ja melkein pussillinen raastettua mozzarellajuustoa ja sitten leivät uuniin (225 astetta). Paistamisessa kului vain sen verran aikaa, että juusto alkoi ruskistua. Leipä leikattiin suikaleiksi ja lautaselle salaattia... Ei mitään tietoa minkäänlaisesta kevennyksestä todellakaan, mutta ihan hauska idea toteutettavaksi. Mikä siinäkin on, että juuri parhaiden ainesten täytyy olla niin epäterveellisiä?

----

Last weekend I made some garlic cheese bread. I was inspired by a picture I had seen in pinterest. I cut a ciabatta bread horizontally into halves. (How would you say that in better English?) I spread on them plenty of garlic butter (mix butter, olive oil, crushed garlic, chives, salt). Then I topped the breads with some grated gratin cheese and LOADS of grated mozzarella cheese before baking them in oven in 225 Celsius degrees until the cheese began to get some color. I cut the bread into slices and made some salad to it, too. This was certainly not a recipe for any kind of diet, but it did taste good. Like most things do with garlic and cheese... Why do so many good tasting things have to be so unhealthy?     

About a prayer and a book

Muutaman viime viikon aikana olen tehnyt sellaista pientä aluevaltausta. Olin jo pitkään miettinyt anglikaanien vanhan rukouskirjan testaamista ja lopulta sain kirjan käteeni. Tykkään siitä tosi paljon. Rukouksenhan voi muotoilla vapaasti omin sanoin, mutta ihan yhtä hyvin voi myös rukoilla raamatusta Jeesuksen opettaman Isä meidän-rukouksen, tai jonkin muunkin valmiiksi kirjoitetun rukouksen. Viime viikkojen aikana olen lueskellut tätä rukouskirjaa ja "testannut" näitä valmiita rukouksia. Kuulostaa varmaankin hiukan hassulta "testata rukouksia," kun rukoushan tietysti aina "toimii." Tarkoitan testaamisella tässä nyt sitä, että olen kokeillut mahtaisiko tällainen rukouskirjan käyttö sopia omaan hartauselämääni. Testailen siis lähinnä asian inhimillistä puolta. ;) Täytyy sanoa ainakin tällä muutaman viikon kokemuksella, että toimiihan se. 

Alimmaisessa valokuvassa on yksi rukouksista, joka oli erityisesti mieleeni. Se oli kirkkovuoden alkupuolelta ja siihen liittyvät raamatun tekstit seurasivat perässä. Suomeksi rukous menee omin sanoin käännettynä suurinpiirtein näin: Herra, pyydämme sinua armollisesti kuulemaan kansasi rukoukset, kun huudamme puoleesi. Auta heitä sekä huomaamaan, että myös ymmärtämään, mitä heidän tulee tehdä. Anna heille myös armoa ja voimaa toimia uskollisesti sen mukaisesti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. Minusta siinä oli ihan loistava rukous päivän aloitukseksi! Toinen teksti, mikä tuota rukousta seurasi, oli Luukkaan kuvaus 12-vuotiaasta Jeesuksesta temppelissä. Rukous linkittyi siihen hienosti. Siinä kertomuksessahan Jeesuksen tottelevaisuus kohdistuu ensisijaisesti hänen taivaallisen Isänsa miellyttämiseen. Tuttu kertomus siis, mutta tuon rukouksen kautta jotenkin avautui sekin kertomus ihan uudella tavalla. Siinä kävi niin, että pohdin päivän kuluessa useamman kerran sitä, miten tärkeää on huomata ja ymmärtää, mikä on oikein. Olla avoimella mielellä huomaamaan, mitä hyvää missäkin tilanteessa tavallisena päivänä voisi tehdä. Lisäksi tarvitaan vielä voimaa toimiakin sen ymmärryksen mukaisesti. Siinä toteutusvaiheessa armo tuleekin sitten hyvään käyttöön! Oikein toimiminen on aina astetta tai paria oikean tietämistä vaikeampaa.

Jos ajatus valmiin rukouksen toistamisesta tuntuu ihan vieraalle, niin tässä on vielä toinen idea. Olen nimittäin testaillut joidenkin rukousten kanssa sellaistakin, että olen rukoillut lisäksi omin sanoin mietiskellen asioiden puolesta, jotka joko liittyvät rukouksen teemaan, tai muuten sopivat muotoiltavaksi samanlaisen pyynnön/kiitoksen tapaan. Ei siis kannata ajatella, että valmiiden rukousten käyttäminen olisi jotenkin omituinen juttu. Päin vastoin, niistäkin voi oppia lisää rukoilemisesta, kuten opetuslapsetkin Jeesuksen opettamasta rukouksesta.

----

I bought some time ago a classic Anglican prayer book called the Book of Common Prayer. I must say I like it even more than I had expected. Lately I have namely been testing using this old book for my personal devotionals. Praying of course works always, its divine side was not what I was planning to test. Rather than my test was focusing on the human aspect of prayer, because coming from a Free Church tradition that is associated with the lack of formal liturgy, I was wondering whether I would myself like following such a "liturgy book" in my own prayers. Now having tried it out for a couple of weeks I must say I really do like using this book.

  

I have been reading my book bit here and there simply observing variety in the forms of Anglican liturgies and also the variety of offered prayers for different purposes and seasons of life. One of my favorites so far came from a Sunday some time ago. You can find the prayer in the last photo. It reads: O Lord, we beseech thee mercifully to receive the prayers of thy people which call upon thee; and grant that they may both perceive and know what things they ought to do, and also may have grace and power faithfully to fulfill the same; through Jesus Christ our Lord. Amen. I thought it was quite a perfect prayer for almost any ordinary morning! The prayer was followed by two Bible texts. The second one was from Luke 2 where Jesus as a 12-year old remains in the temple in Jerusalem while his parents head back home. The prayer connected nicely to that narrative which essentially draws attention to Jesus' obedience primarily to God as his Father. That's a story that I have read so many times, but that prayer made me think about it anew. Actually I was so caught by it that I kept thinking throughout the day about how important it actually is to be able to perceive and know what would be the right things to do. To have an open mind to notice where one can do something good and be a blessing to someone. It does not end up at that though, because after figuring it out one needs strength to do the right thing. That's the spot where grace is indeed badly needed. Knowing is one thing, doing is another. 

If using ready prayers seem like a strange idea, I'd like to share another variant that I have been testing, too. I have used several prayers in the book so that I have meditated about the contents of the particular prayer and then prayed about other things that relate to the theme in my personal life. Using a ready prayer as a kind of template is not a bad idea at all. Quite the opposite actually, it seems to me that they are able to teach new ways of praying (and also point out important areas in life that require prayer) in rather similar educative fashion as when Jesus was teaching the Lord's Prayer to his disciples.    

About learning and teaching

Tytön kanssa tuli sattumalta perjantaina kotimatkalla puhetta vaihtelusta oppitunneilla. Se on kuulema kiva, kun opettaja näyttää joskus jonkun videon, kertoo jotakin vitsikästä opettamisen välissä tai teettää vaikka jonkinlaisen ryhmätyön. Tyttö tosin jatkoi juttua omasta listastaan arvioimalla, että vaikka ne ryhmätyöt on aina kivoja, niitä tehdessä menee aina kaksinkertaisesti aikaa eikä sittenkään voi olla ihan varma, että on oikeasti oppinut kaikkea, mitä oli tarkoitus oppia. 

Tänä aamuna huomasin Ylen sivuilla tämän artikkelin. Se yhdistyi hyvin muutamiin viime aikaisiin keskusteluihin, joita on ollut pinnalla koulutusjuttujen suhteen. Olen samaa mieltä siitä, että on ihan hyvä miettiä, miten oppilaat voidaan kohdata yksilöinä ja kohdistaa sitä kautta opettamista paremmin. Myös opiskelutaidot ovat ehdottomasti tärkeämmät kuin esim. ulkoluku tai turhien yksityiskohtien opiskelu. En ole kuitenkaan varma siitä, kannattaako opiskelutaitoja ja sisältöjä ajatella toistensa vastakohtina, kuten tässä ja vastaavissa keskusteluissa usein tuntuu käyvän. Joka alaan (ja ihan yleissivistykseenkin) ja aineeseen kuuluu jonkinlainen perusrakenne, mikä koostuu tietyistä käsitteistä ja teorioista. Sen sijaan, että nippelitietoa tarvitsisi varsinaisesti päntätä, osa siitä on kuitenkin hyödyllistä käsitteiden ja teorioiden havainnollistamiseksi. Jos käsitteet ja teoriat kattavat "tietosisällöt" ajatellaan lähes tarpeettomaksi, niin lopputuloksena voi olla aika hajanainen kokoelma palasia, jotka eivät välttämättä yhdisty koululaisen/opiskelijan mielessä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ollenkaan, ei vaikka niitä kuuluisia tiedonhakutaitoja olisikin. Monien kokonaisuuksien selvittäminen omin avuin on sen verran työlästä ja aikaa vievää, että en tiedä, voiko sellaista vastuuta sysätä opettajalta oppilaalle.  No, ehkä kukaan nyt ei ihan täysin tietosisältöjen tärkeyttä kiistäkään, eikä tuo artikkelikaan opettajia vastuusta vapauta. Silti ajattelisin, että ehkä keskustelussa ehkä hyödyttäisiin enemmän siitä, että molemmista näkökulmista poimittaisiin parhaat palat sen sijaan, että niitä pidettäisiin toistensa vastakohtina. 

Mielestäni ideaali tilanne olisi, että sopiva määrä tietosisältöä tukisi opiskelutaitojen kehitystä ja samalla opiskelutaidot auttaisivat lisäämään syvempien tietosisältöjen löytämistä ja hallintaa. Vaikka tiedon maailma on nykyään aiempaa pirstaloituneempi, niin tiedon puute tuskin tässäkään yhteiskunnassa on kenenkään eduksi, ei vaikka googlaamalla voikin periaatteessa ainakin löytää mitä tahansa.

----  

When I picked up our daughter from school on Friday, she told me on the way home that she really enjoys it when a teacher shows a film clip or tells something funny at some point of the lesson. She also said that e.g. group projects are fun. Then she took a deep breath and continued that such things do take two times more time to complete than if the teacher taught the material himself/herself. Besides, she said, I can never be sure whether my group has actually covered all the material correctly. 

This morning I read an article in the Finnish website about new developments in the public schools. There was obviously more to the content, but the point was that the plan is to treat pupils as individuals by matching their learning to the levels of individual progress. This requires teachers to spend more time teaching smaller groups and provide appropriate challenges from a child to child. I agree that there's certainly a point to all that. What frustrates me though is that the discussion seems to be largely based on the idea that content and learning skills are defined as opposites. This is reflected by sayings like "there is no need to learn details because it is more important to develop learning skills," etc. When I think about different subjects on my field, I am aware of that each subject has its particular structure and a certain set of concepts that must be mastered in order to operate meaningfully in that subject area. While I'm all about promoting good learning skills, I can't see a way around providing some foundational content. Though I agree that e.g. memorizing random details is unnecessary, some of the structures and concepts are best understood when some details are provided as examples. Besides, trying to figure out structures of the subject on one's own can take lot of time and demand extraordinary efforts on the part of the student until they begin to form a coherent picture. I'm not convinced it would be entirely beneficial to anybody. 

Therefore, rather than juxtaposing contents and learning skills, a better balance could perhaps be found somewhere in a combination of beneficial aspects of both elements. I believe that in an ideal situation appropriate amount of content can support the development of learning skills, and in turn, the learning skills can help to increase the amount of content that will be masterered. Though admittedly the world of information has become rather fragmented, I'm still not sure we should leave it entirely up to google&co. to fill in all the gaps.     

Couch, covers and cushions

Valkoisen Ektorp-sohvan kätevin puoli on sen päällisten pestävyys! No, ei sillä, että päällisiä silti tekisi mieli jatkuvasti pestä, sen verran niissä kuitenkin on tekemistä. Onneksi ollaan kaikki kolme aika siistejä liikkeissämme, joten, vaikka sohvalla syödään mitä milloinkin, ei se yleensä kovin pahalta näytä. Nämä ovat vielä edelleen muutaman vuoden takaiset puuvillapäälliset. Alunperin ne olivat luonnonvalkoiset, mutta laitoin jo ensimmäisellä pesukerralla valkaisuainetta pesuaineen joukkoon, jotta sain ne kirkastumaan. Päälliset kannattaa muuten laittaa paikalleen aavistuksen verran kosteina. Tämä 100% puuvillakangas ainakin kovettuu niin tukevaksi, että sitä ei meinaa millään saada paikalleen täysin kuivana. Hiukan kosteita tyynyjä ei kuitenkaan kannata laittaa paikalleen ennen kuin ne kuivavat kunnolla. Pari vuorokautta tähän hommaan saa aina laskea. Sohvanpäällisten pesu saa aina tyynytkin vaihtoon... Sininen inspiroi tällä hetkellä, joten siihen suuntaan mennään taas vaihteeksi.

----

The best aspect of our white Ektorp couch is its washable cover! I'm not exited to wash them too frequently though, because it does take a bit of an effort. Frankly also, like with everything white, you never quite have a guarantee that all the spots will come off. Fortunately all three of us are rather careful when eating on the couch. So far, after four years I have no complaints about whiteness. These covers are still the original ones that we bought with the couch four years ago. The material is thick and made of 100% cotton. Rather resilient thus! Only trick is to pull the covers on before they are completely dry. When the material is still humid it stretches better. After doing that, however, one has to still wait until everything is completely dry before "assembling" the whole thing. The process takes several loads of laundry, quite a while of drying and waiting. I'd say a couple of days. Usually washing of covers results in a change of color scheme of the cushions, too... Blue inspires at the moment, so that's the way to go.  

DIY a pillow with dots

Ehkä reilu viikko sitten näin jossakin blogissa Elloksen kevään uusia sisustustyynyjä. Tänne asti sellaisia ei ole mitään järkeä tilata, joten ajattelin, että hiukan samanlaisen pystyy varmaankin tekemään itsekin. Tyypillisesti itselleni, en sitten jaksanut kuitenkaan sen tarkemmin ideaa seurata, kun en heti ensi näkemältä siitä nähnyt, miten kuvion rytmin saisi onnistumaan. Aina kun näyttää liian hankalalta kannattaa keksiä oma ratkaisu. Se on hyvä periaate askarteluhommissa ainakin.

Sopiva tyynyliina löytyi kaapista, valkoista tekstiilimaalia oli edelleen purkissa ja tupsuttimeksi löytyi lyijykynä, jossa oli pyyhkäri toisessa päässä. Tyynynpäällisen sisään laitoin pari kerrosta paperia, jotta maali ei tulisi läpi tyynyn takapuolelle. Sitten katsoin päälisestä suurinpiirtein keskikohdan ja laitoin siihen ruokalautasen väärinpäin ja tupsutin tekstiilimaalilla pisteitä lautasen ympärille. Seuraavaksi tein ympyrän reunasta vaaka- ja pystysuorat viivat keskeltä tyynyn ulkoreunoja kohti ylä- ja alareunoihin. Sitten nuo klo 10, 2, 4 ja 8 suuntaiset viivat kohti tyynyn päällisen kulmia, jne. Näihin suoriin viivoihin käytin avuksi jotakin paperiarkkia, mikä sattui käden ulottuvilla olemaan. Pitkähköt viivat on nimittäin vaikea pitää suorina, ellei ole jotakin apuvälinettä. Välillä kuivattelin maalia, jotta ei tulisi vahingossa töhrimisjälkiä. Ensimmäisten linjojen kuivuttua käytin pikkulautasta noihin pienempiin kaariin ja sen jälkeen tein lisäviivoja ristiin rastiin ja tupsuttelin jotkin osiot täyteen pisteitä. Logiikkaa ei ollut sen enempää kuin, että tein aina yhden viivan/osion kerralla jokaisen neljään kulmaan, ennenkuin mietin seuraavaa viivaa/pisteosiota, koska silloin on helpointa katsoa, että lopputuloksesta tulee symmetrinen, vaikkei viitsisikään piirrellä, mitään suunnitelmaa kankaalle ennen aloittamista. Pikkuhiljaa siinä tila täyttyi. Sitten vain maalin kuivatus ja silitys. Hauska ja helppo askartelu! 

----

Some time ago I saw a picture of this pillow case in someone's blog. I was inspired to try making similar one by myself. It turned out to be a fun little craft project.

I found a suitable pillow case in my closet and had still some white textile paint left. As a tool I used a simple pencil with an eraser on it. It was necessary to put some paper into the pillow case in order not to stain the other side, too. Then I measured approximately where the middle was and placed a plate upside down on it to mark a circle for the first dots. After than I made the long lines from the circle to the edges both horizontally and vertically, then also from the circle to each edge and so on. For the long lines I used a piece of paper to help me to keep a straight line. After that I let the paint dry so that wet dots wouldn't stain the clean parts by accident. Once those main lines were dry I used a smaller plate to make the little rounded lines. After those I decided to fill few areas with spots and added many smaller lines here and there. It was good to add lines/areas one by one and repeat exactly the same thing in each four corners immediately. That way I could keep track of symmetry though I had not drawn any sketch on the material in advance. Little by little the space got filled. It took couple of hours again for the paint to dry, but then just ironing, and voilá! If you were looking for a craft for a weekend, this is a good one, easy, fun and slightly meditative with all the dots, ha!

Signs of spring (and about waiting)

Narsissit alkavat pian kukkia. Se onkin aina ihan kevään parhaita juttua, koska, sekä tässä ihan naapurustossa että meidän lenkkireiteilläkin, on muutama kohta, missä narsissit ovat levinneet ihan mahtaviksi kasvustoiksi.

Kevään odottelusta tuli mieleen kysymys, mikä sattui tänään silmään: "Mikä elämässäsi on ollut vaikein asia odottaa?" Lapsenahan sitä odotti joulua, syntymäpäiviä, ja siitä jonkin vuoden kuluttua ajokorttia, opiskelemaan lähtemistä, valmistumista, häitä, lapsen syntymää... Nyt jälkikäteen tuntuu, että sitä odotti aina jotakin, varmaankin sinne kolmeenkymppiin asti. Sittemmin odottelu on huomattavasti vähentynyt. Luulen, että osasyyllinen on se, että arjessa on sen verran aktiviteetteja, että ei ehdi koko aikaa miettiä muuta kuin aina sitä asiaa, mitä milloinkin on tekemässä. Sitten on sekin, että jossakin kohtaa ymmärtää, että aika kuluu muutenkin nopeammin kuin tarvitsisi, joten alkaa ajatella ihan luonnostaan, että mitä sitä suotta sen enempää kiirehtimään.

Tarkemmin kun mietin, niin ehkä eniten kuitenkin odotin nykyisen työkuvion toteutumista. Siitäkin on nyt jo kulunut aikaa, mutta opiskelujen loppumisen ja nykyisen työn aloittamisen välissä oli muutama vuosi, jolloin muistan usein miettineeni, toteutuuko meidän suunnitelma ikinä. Vaikka sukelsimme kyllä ihan täysillä töihimme silloinkin, tulevaisuuden ajatteleminen oli jatkuvasti jossakin ajatusten pohjalla enemmän tai vähemmän akuuttina asiana. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että kannattaa aina pysähtyä ja elää hetkessä, koska asioilla on tapana järjestyä. Mutta eihän sitä silloin tiennyt, joten nuoremmalle itselleen on hyvä olla muistoissakin armollinen. Toisaalta odottelu ja sen turhauttava hi-----ta----us on monestikin kasvattava prosessi. Ilman sitä ei varmaan olisi valmiskaan seuraaviin askeleisiin. Silti odottavan aika on tunnetusti pitkä. Mitä tahansa sitä odottaakin. Siinä mielessä on ollut aika vapauttavaa hiukan aikuistua (tai vanheta, ihan miten vaan). Sitä ajattelee ajankulua hiukan eri tavalla kuin nuorempana ja on muutenkin aika paljon kärsivällisempi odottamaan tulevaisuutta, suunnitelmia ja unelmia. Niitähän nimittäin riittää aikuisenakin.      

----

Soon it's daffodil time! It's always my favorite in the spring! There are several nice spots nearby where daffodils have got wild and multiplied into a massive fields of flowers. 

Waiting for daffodils to bloom reminded me of a question I read somewhere today: "What is the thing you have waited for the hardest?" or something like that. As a child one waits for Christmas and for one's birtday. Later one waits for getting a driver's license, graduating from the university, getting married, having a baby... Now aftewards it seems like it's for a couple of decades that one is always waiting impatiently for something to happen in the future. Probably at least until reaching the mile stone of thirty years of age! Since that I feel that I have not been living anymore one foot constantly in the future. I suppose that part of the reason for waiting bit less for things to happen is simply that daily life is so hectic that one must focus on the matters that are at hand rather than keep day-dreaming and planning constantly things that are not yet there. Another thing is that after one notices how fast time actually goes by, it's easier to let things happen as they happen rather than hurry towards them all the time. 

I think that for me the hardest thing to wait for was to get this job that I have now. After graduating there were few years when I remember thinking almost daily about the future often wondering whether anything of that plan we had would ever take place. We were fully diving into the jobs we had back then, but somewhere in our minds we were always somewhat into our future plans. Now afterwards one can easily say that it's always better to live in the moment, because things will turn out just fine. However, I think those waiting times are actually rather crucial for one's growth. Without those kind of eeeee-x-tended moments we might not be ready to pick up our next challenges in life. However, I'm not sure I can say I love getting older, but I definitely see a benefit of it in this area. It's so deliberating not to need to be always thinking about the future. That does not mean that one would no longer have dreams and plans, but simply that one looks at the flow of time differently and has bit more patience when it comes to anything that has to do with the future.   

Ellis Gourmet Burger

Meillä on kiva tilanne siinä, että tytölle on helppo löytää joku opiskelijoista seuraksi, jos haluamme mennä kahdestaan ulos. Omassa lapsuudessani oli ihan normalia kyllä tuon ikäisten olla yksin kotona iltaisinkin, mutta itselläni on mukavampi olo, kun tiedän, että kotona on hauskaa, eikä meitä odoteta takaisin. Saimme viime viikolla nopealla kaavalla ystävänpäivädaten järkättyä. Viimeksi kuulema tulimme liian nopeasti takaisin, joten nyt päätettiin, että ajetaan Mecheleniin asti ja kokeillaan yhtä hamppariravintolaa. Ellis Gourmet Burger olikin hyvä valinta. Sellaisia konstailemattomia hampurilaisaterioita kunnollisista aineista. Sisustuksesta olisi pitänyt saada muutama kuva, sen verran hauskoja yksityiskohtia bongailin. Ruoka oli hauskaa vaihtelua meidän tavanomaisille herkuille. Muutenkin oli tosi kiva jutella rauhassa. Yhdessäolo on kyllä niin parasta.     

----

We have it quite easy to find students to keep company to our daughter when we wish to go out together. In my childhood it was normal for teenagers to stay at home alone in the evenings, but I do feel much better when I know that it's fun at home, too. Last week we got a Valentines date organized. The only complaint by our daughter was that we had come too quickly home last time we were out, so this time we had to think of something that would take bit longer. It was a perfect chance to drive to Mechelen to test Ellis Gourmet Burger restaurant. It turned out to be a good choice. Decoration was nice, too, but the place was so full that I was too shy to take photos all around. We had good time. Hanging out together is always a wonderful treat.     

Valentines Day Petit Fours

Sen verran aikaa kului keittiössä ystävänpäivänä sydämen muotoisia kakkuja väkertäen, että sadepäivän valo ei lopulta riittänyt valokuvaamiseen. Ei silti ollut vaaraa, koska näistä tuli niin makeita, että niitä jäi vielä tällekin päivälle. Pienet leivokset on usein työläämpiä kuin suuremmat versiot!

Leivoimme ensin brownie-vuokaan kaakaoisen kuivakakkupohjan. (250g margariinia, 330g sokeria, 50g ruskeaa sokeria ja pari tippaa vaniljaesanssia vatkataan kuohkeaksi. Lisätään neljä munaa ja jauhoseos: 170g vehnäjauhoa, 90g kaakaojauhetta ja 3/4tl leivinjauhetta. Sekoita hyvin. Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun brownievuokaan. Kakku paistetaan 175 asteessa, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä.) Leikkasimme sen kahdeksi kerrokseksi. Molemmista otettiin piparkakkumuotilla sydämiä. Niitä pinottiin aina kaksi päällekkäin ja väliin laitettiin tahnaa, jonka vatkasin ihan pienestä palasta margariinia, reilummin tomusokeria, hiukan tuorejuustoa ja vadelmia. Tämä oli ihan mututuntumajuttu, joten sen kummempaa reseptiä ei ole. Maistelemalla onnistuu kyllä. (Meillä oli pakastettuja vadelmia, joten tahnasta tuli hiukan turhan vetistä. Seuraavan kerran täytyy kokeilla tuoreilla.) Lopuksi sulatettiin tummaa suklaata ja sekaan lisättiin ruokalusikallinen ruokaöljyä, jotta suklaa ei kovettuisi ihan kovaksi. Suklaa levitettiin veitsen kärjellä niin ohuesti kuin mahdollista. Päälle ripoteltiin teemaan sopivia strösseleitä. 

Jälkiviisaana sellainen huomio, että kakkupohja kannattaa tehdä edellisenä päivänä, jotta se ei ole liian mureneva. Kuorruttaminen veitsen avulla on helpompaa jos ei tarvitse pelätä reunoja liikaa. Ai niin, tässä leipomisprojektissa jää aika paljon "käyttökelvottomia" kakunpaloja jäljelle. Jämät kannattaa pakastaa rasiassa ja käyttää vaikka cakepopseihin myöhemmin.

----

We spent a good part of the Valentines Day in the kitchen baking these heart-shaped petit fours. Little pastries take often much more time to make than larger ones.

We began by baking a simple chocolate cake in a brownie form. (Whip 250g margarine, 330g sugar, 50g brown sugar, and couple of drops of vanilla essance until fluffy. Add 4 eggs. Add the flour mixture: 170g flour, 90g baking cacao and 3/4tsp baking powder. Mix well. Pour the dough on the baking parchment in a brownie tray and bake in 175 degrees until the stick comes out clean. Let cool.) We cut the cake into two layers and used a cookie cutter to cut out hearts from both layers. We piled up always two hearts and put in between a mixture made of a little bit of margarine, powdered sugar, cheese spread and raspberries. There's no real recipe for it, sorry. (We used frozen raspberries, so the mixture got slightly too watery. I made a mental note for myself in order to remember to buy fresh ones for the next time.) When the cakes were assembled we melted some dark chocolate and added a teaspoon of vegetable oil to chocolate so that it wouldn't become too hard when it settles. We used a knife to spread the cholocate over the cakes and then just sprinkled the cakes with few little hearts.

As an aftermath I would say that it's best to bake the cake already a day before. That way pieces do not break apart so easily when you spread the chocolate on them. All the economic house wives noticed that there's plenty of leftovers with this sort of cake-making. Indeed. We decided to freeze what was left from cutting the hearts out and use it later for a small batch of cake pops. 

Crafting teeny blog

Tyttö päätti perustaa uuden blogin. Teemana on askartelu ja (yllätysyllätys) sisustus. Siellä on jo useampi projekti esillä. Kuvan taulu on esimerkki yhdestä viimeisimmistä maalausprojekteista. Hän valitsi hauskat sanat noiden nuolien väleihin, eikö? En tiedä, kuinka pitkään enää kelpaan askartelukaveriksi, mutta aion kyllä tsempata ja sponsoroida tätä blogi-ideaa niin paljon kuin ehdin. Askartelu on hyvää vastapainoa pitkille koulupäiville, loputtomalle latinan sanojen pänttäämiselle ja monimutkaisille matematiikan yhtälöille. Luovia aineitahan ei täällä kouluissa ole nimeksikään. Jos teillä on teini-ikäisiä, askarteluintoisia tyttöjä kotona tai tuttavapiirissä, niin vinkatkaahan eteenpäin, että blogi pääsee hyvään alkuuun!

www.craftingteeny.blogspot.com

    

----

Our daughter got an idea to make a new blog for herself. She writes about crafts and decoration. She has posted several fun projects already. The photo above is one of the paintings we made recently. I found her selection of words between the arrows amusing and so teeny! I'm not sure how long I'll be allowed to participate in her projects, but my plan is to encourage and support her blogging as much as I can. Doing crafts is such a great way to balance long school days, endless memorization of Latin words and all those crazy math exercises... The schools do not score on creative subjects here. If you have any teeny girls around, please, pass the link on so that our teeny crafter can build a great audience for her blog!

www.craftingteeny.blogspot.com

Long time no see

Ehti hurahtaa reilu viikko ihan muissa jutuissa. Täällä on ollut koululaisilla krookusloma. Tuikitavallisen työviikon yhdistäminen siihen on tarkoittanut hiukan erilaista aikataulua ja bloggaamiseen ei löytynyt aikaa ollenkaan. Tauot kuitenkin tekee aika hyvää tämän harrastuksen kanssa.

Viime viikonloppuna ajoimme Saksaan sukuloimaan. Sieltä löysin Wasan ruisrouhenäkkäriä. Harmittaa, että ostin vain yhden paketin, koska tämä voittaa Ikean ruisnäkkärin mennen tullen. Ensi kerran, kun sinne suuntaan ajellaan, täytyy kirjoittaa tämä paketti monta kertaa ostoslistalle. Kouluruokalahan tästä näkkäristä tulee mieleen. En olisi silloin uskonut, että joskus sekin maku nousee arvoon arvaamattomaan. Silloin sitä lähinnä ihmetteli, miksei koulussa koskaan tarjota pehmeää leipää. 

Näkkäri on tietysti kuitenkin vain näkkäriä ulkomaillakin asuessa, mutta viime kuukausina olen huomannut, että kyllä sitä monessa muussakin asiassa oma perspektiivi on muuttunut. Elämä on siitä hassua, että se etenee syklimäisesti. Välillä tuntuu pitkään ihan tavalliselta. En tiedä, miten sen edes sanoisi, mutta tarkoitan sitä, että ajatukset vaan yksinkertaisesti on hetken aikaa ennallaan. Sitten yhtäkkiä huomaa, että ne ovatkin hiukan muuttuneet. Eikä sellaiseen edes pysty useimmiten osoittamaan yhtä selkeää syytä, vaan ehkä monta yhtä aikaista tapahtumaa tai asiaa, mitkä jotenkin sysää liikkeelle, tai ehkä jopa pakottaa joko ottamaan jollakin tapaa hiukan erilaisen roolin jossakin asiassa, priorisoimaan uudella tavalla tai jotakin muuta sellaista pientä hienosäätöä. Tuntuuko tutulta? No, se oli aikamoinen hyppy näkkäristä elämänkaaripsykologiaan.

Mukavaa ystävänpäivää! Palailen jossakin kohtaa sopivampien valokuvien kanssa, kunhan tässä saadaan ensin juhlat pystyyn. 

----

This week was a school vacation for kids, but we were working as usual. Well, attempting to work as usual, but at times bridging the vacation weeks can demand a bit of an extra effort to get everything necessary done. At moments like that it's usually the blog that automatically takes the back seat.

Last weekend we drove to Germany for two days to see the family. We always stock on certain products which are either traditional from the area my husband comes from or otherwise much cheaper or simply different than at our side of the border. This time among other things I found Wasa crips bread in the supermarket. They sell several varieties of Wasa here, too, but not this particular one with extra fibre. Immediately after opening the package I regretted of not having bought several of it... Next time my shopping list might look like this: Wasa bread, ..., Wasa bread, ..., Wasa bread, ... Funny enough this bread resembles the crisp bread they used to serve beside the warm lunches in the Finnish schools as I grew up. At that time we were always wondering why they never offered us any "better" bread with the meals. How little did I know that one day I'd be graving for it? So much more fibres and other good stuff than in that so-called better bread. 

That made me think about how I have lately observed that life moves on with cycles. Sometimes thoughts can be kind of static for quite some time. Then suddenly one realizes that something has changed and one looks at things from a different perspective. It's not even necessarily anything particular, but rather a sum of different processes that pushes one to take slightly a new role in life, prioritize differently, or just simply adjusting to new circumstances. Does it sound familiar? Well, that was quite a jump from crips bread to life span psychology.      

Ambience

Pinterest on kaiken kauniin aarreaitta! Useimmiten pinnaan ruokaohjeita ja kohtalaisen klassisia sisustuksia. Ne on ne värit, tai siis värittömyys heh, mitkä aina kiehtovat. Pehmeiden sävyjen lisäksi klassiset elementit ovat aina kiehtovia: leveät listat, maalatut paneelit, lasiovet, kivilattiat ja kalanruotoparketit... Jos pääsisin remontoimaan, niin tietäisin kyllä heti mihin suuntaan suunnittelussa lähtisin.  

Pinterest is a place to find everything beautiful! Usually I pin food stuff and rather classic decoration pictures. It's clearly colors (or the lack thereof, ha) that inspire me. Muted tones combined with classic elements such as wide moldings, panelled walls, glass doors, wood floors, stone floors... If I began fixing a place I would know exactly to which direction to take it. ;)  

Lots of color, lots of love

Mies on minua huomattavasti värikkäämpi. Itse valitsen usein kohtuullisen neutraalia tai ainakin aika mietoa, mitä väreihin tulee missä tahansa asiayhteydessä. Mies taas valitsee aina sillä perusteella, että mitä enemmän väriä sen parempi ja kontrastia mieluummin kuin samaa sävyä. Voitte arvata, että asiasta on keskustelu kahdenkymmenen vuoden ajan muutaman kerran puoleen ja toiseen. Lopputulos on, että kumpikin tykkää edelleen väreistä omalla tavallaan. Ajattelutapojen ero on niin suuri, että kumpikaan ei pysty tässä asiassa muuttumaan. Mitä kukkiin tulee, niin ajatus ratkaisee ja tuoreille kukille löytyy aina hyvä paikka. ;-)

Väri vain on sellainen juttu, mitä ei vain voi nähdä toisen silmin. Onneksi monet muut asiat voi, koska muutenhan yhteiselämä käy aika raskaaksi, ellei kumpikaan pysty asettumaan toisen kenkiin. Ehkä se onkin avioliitossa yksi mukavimmista jutuista, että tietää, että toinen ymmärtää jopa silloinkin, kun hän on itse asiasta täysin eri mieltä. Yksimielisyyttä korostetaan mielestäni joskus ehkä vähän liikaa. On tietysti asioita, missä sekin on ollenaista samaan suuntaan kulkemisen vuoksi, mutta noin niin kuin pienempien linjanvetojen kanssa on olennaisempaa se, että pystyy puolin ja toisin ymmärtämään, miksi puoliso on mitä-mieltä-milloinkin, vaikka molemmat ajattelisivatkin eri tavalla ja päätyisivät molemmat pitämään oman kantansa. Minusta siinä on enemmän reilua kunnioitusta, kuin siinä, että täytyisi aina päätyä samaan lopputulokseen.    

----

My husband is so much more colorful than me. I choose mostly things in rather neutral or usually somewhat matching colors. He chooses with the following two principles: as much color as possible and if possible as different colors as possible. You can imagine that we have discussed this color matter couple of times during our almost twenty years together. The end result is that both continue to like and choose colors in his/her particular way. We are so far apart in our ways of seeing colors that neither of us can do anything to change it. Don't understand me wrong, when it comes to flowers the thought is what counts and my husband knows that I can always find a place to display them. ;-)

Our life experience tells that colors just can't be seen through anybody else's eyes. Fortunately though most other things can be. It would be quite weary to live together if neither one could put oneself in the other one's shoes. Actually one of the things I love about being married most, is that we can understand each other even when we disagree about something. It is often emphasized that a couple should always get into some sort of agreement about almost everything. In bigger things that's obviously necessary, but in smaller matters I think agreement is far overrated! More important than agreeing on everything is to try to understand why the spouse thinks like he/she thinks and learn to respect that. Of course it's nice to agree once in awhile, too (ha!), but I think it's more valuable, to know that one is understood even when disagreed with. That's a fair dosis of respecting differences. 

Decoration trends?

Seuraan kyllä mielelläni sisustustrendejä, mutta harvemmin toteutan niitä kotona ainakaan kovin tarkasti. Useimmiten huomaan uusia, hauskoja juttuja toisten blogeista, pinterestistä tai ihan vanhanaikaisesti sisustuslehtien sivuilta. Nykyään kuitenkin tuntuu, että kaikki ideat leviävät niin nopeasti, että viikon tai kahden kuluttua vähän joka toisella on sama tavara. Siinä kohtaa minulla tuleekin sitten aina täysi stoppi vastaan. Sinänsä kaunis tuote, mutta se ei kiinnosta ollenkaan, koska se näyttää täysin tusinatavaralta. Voisin helposti listata useamman tällaisen trenditavaran, jotka ovat mielessäni kärsineet täyden inflaation juuri sen vuoksi, että ne näyttävät minun silmääni täysin mielikuvituksettomalta yleisyytensä vuoksi. Siinä sitten tulee vielä lisänä se, että trenditavaroiden stailaukset ovat kaikki lähes identtisiä valoituksia ja filttereitä myöten.

Kuitenkin yksi trendijuttu, jonka olen viime kuukausilta poiminut, on tarttunut aavistuksen verran mukaan. Käsintehdyt saviruukut nimittäin. Niissä minua viehättää rosoisuus, luonnollisuus ja tietty arvaamattomuus, koska kahta täysin samanlaista tuskin koskaan tulee vastaan. Eli vaikka idea on sinänsä täysin sama, niin lopputuloksessa on silti enemmän kuin tusinakopiossa. Blogien, pinterestin ja sisustuslehtien arvo minulle onkin lähinnä juuri ideoiden keräämisessä. Toteutuksessa itsessään ei lopulta tarvitse ollakaan juuri mitään samaa, mutta ideat tarvitsevat kuitenkin aina jonkin aloituspisteen. 

Orkidean saviruukku oli paikallisella kirpparilla 30c. Löysin sen samalla kun löysin mustat purkitkin, jotka ovat tässä postauksessa.

---- 

I love following decoration trends, but I don't really practice them much at home. There are plenty of cute ideas in blogs, pinterest and in decoration magazines. What annoys me though is that most ideas spread nowadays so fast that in a week or two it seems that "everybody" has the same trendy item in their home. That's the point where I loose my interest completely. I could list several of such items that have suffered an inflation in my mind simply because they seem to be everywhere. Rather than inspiring imagination it seems to me that they just call for copying. What adds to it is that usually such trendy items are styled and photographed/photoshopped quite identically.

One trend thing I have paid attention in the last couple of months, however, seems a kind of thing even I am happy to embrace. Namely, handmade pottery. Handmade items are naturally unique. That makes them somewhat suprising, because you can hardly find two identical pieces. Therefore, though the trendy idea itself may be identical, it's not one of those things one can replicate identically. That brings me to the reason why I read blogs, devour decoration magazines and keep pinning. There are so many ideas! The emphasis is on the word idea, the end result does not even need to have much to do with the original starting point. The main thing is to find inspiration to get creative!

The handmade pot is from a local second hand store. I found it with 30c when I bought the black pots that I showed you in this post.   

The incredible

Olen jo ainakin viisi kertaa luullut viimeisen viiden päivän aikana, että flunssa on kääntymässä parempaan, mutta vielä mitä! Siitä tunteesta tunti tai kaksi eteenpäin ja taas lisää särkylääkkeitä, lisää lepäilyä, lisää vitamiineja, lisää teetä ja nenäliinoja... Eilen kyllästytti sairastelu sen verran, että sytytin kynttilän tuomaan tunnelmaa. En sentään paranemisekseni, heh. Ei vaiskaan, mutta vitsit alkaa vaan olla vähissä, kun joutuu perumaan luentoja heti tässä kohtaa talvea. Sain sohvalta käsin kuitenkin muutaman tunnelmallisen valokuvan aikaiseksi. Se oli taas se hetki, kun ajattelin, että nyt alkaa helpottaa. Kerrassaan outo tauti! Näyttäisi siltä, että virukset tosiaankin pahenevat vuosi vuodelta ja muutuvat sitkeämmiksi... 

----

I have thought at least five times during the last five days that the flu is finally going away, but forget it! Just an hour or two later I have needed more pain killers, more rest, more vitamins, more tea and tissues... Yesterday I was getting so fed up with having to cancel lectures and not be able to be up and about that I lightened a candle to cheer myself up a bit as I was laying on the coach in my pyjamas. I got couple of cute photos done. In that little moment I really thought I was getting better. What an incredible and persistent bug this is! It certainly seems to me that viruses have got tougher lately...