perjantai 24. huhtikuuta 2015

Blooming trees and that scariest unit of DNA

Kukkivat puut on kyllä ihania! Niitä on nyt just joka värisävyssä! Harmi vaan, että niin nopeesti kukat vaihtuu lehdiksi. Voisin nimittäin katsella kukkivaa maisemaa koko kesäkauden ajan!

Ihana, että taas on viikonloppu tulossa! Tämän tutkimusapurahakauden aikana olen kyllä iloinnut, että viikonloput on olleet ihan oikeasti vapaita. Välillä tietysti lukemista ja sellaista, mutta kuitenkin sopivaan tahtiin. Nyt olenkin miettinyt jonkin verran tässä opiskeluun keskittyessä myös yleistä ajanhallintaa ja koittanut keksiä ratkaisua, miten ne tavalliset arkiviikotkin saisi ajoitettua hiukan voimavarojen suhteen realistisemmiksi. Työn ja opiskelun yhdistelmä on varmaan jokaiselle sitä kokeilleelle hiukan työläs, varsinkin kun kyseessä on useamman vuoden projekti. Tykkään kovasti kaikesta mitä teen, joten kysymys on vain siitä, että keksisi keinot, miten aikansa jaottelee. Tosiasiahan se on, että jokaisella on vain se 24 tuntia ja seitsemän päivää viikossa. Siksi on ihan hyvä hyväksyä, että ihan ihmeitä ei kukaan viikko toisensa jälkeen pysty tekemään. 

Yhdesta asiasta kyllä silti tekee mieli hiukan valittaa. Sitä tuntee välillä muuttuvansa ihan introvertiksi, kun mieli pyörii tutkimusaiheessa aina kun työajatuksilta siihen kerkiää. Kerran säikähdin itsekin, kun tuli jopa sellaista mieleen, että voisin vaikka linnoittautua johonkin erämökkiin, enkä edes välittäisi jos en näkisi ihmisiä moneen viikkoon. Se oli aika pelottavan radikaalia. :D Kaikki minut tuntevat tietävät, että en ole ikinä inhonnut mitään muuta enempää kuin ajatusta jostakin ihmeen erämökistä ja sellaisesta epässosiaalisesta yksinäisyydestä! Kuka nyt sellaista haluaa, jos voi olla ihmisten ilmoilla ja ihmisten kanssa? Tuli kyllä mieleen, että onkohan mullakin kuitenkin jossakin kaukana DNA:n takareunassa joku sellainen tyypillinen yksinäinen erämökkigeeni. Sehän kun epäilemättä kuuluu standardisuomalaisen perimään. No, sellaista se on, joskus sitä ilmeisesti kaipaa vaan ajatusrauhaa. Hyvähän se on, jos sitäkin osaa ja uskaltaa itselleen järjestää. Jos nyt kuitenkin joskus päätyisin jonnekin erämökkiin, niin toivottavasti joku ymmärtää tulla hakemaan mut aika pian sieltä takaisin ihmisten ilmoille. ;) 

----

Blooming trees are just wonderful!!! Right now we have them in all colors! It's a pity that they don't bloom throughout the summer season, but flowers get soon replaced by the leaves...   

It's great that a weekend is again about to begin! I must say that during this research period I have enjoyed mostly having weekends off. Bit of reading here and there, but all in all I have felt rather relaxed. I have been thinking about time management, because all who have ever tried to put together work and studies know that it's not what you'd call a stress-free combination. I love what I do, but the fact is that everybody has only 24 hours and 7 days. It's important to take a full benefit of the time one has, but yet keep a balance in order to stay healthy and happy. And accept that nobody can work miracles week after week!

I do have one thing to complain about though. It seems to me that this combination makes me more introvert than I have ever been. One day some time ago, I schoked myself when a thought all of sudden occurred to me that I could get happily along in a remote cottage without needing to see anybody for few months. That's a scary thought, because I have never hated anything else more than remote cottages and such an anti-social attitude of adoring time alone. It occurred to me that perhaps somewhere in the edge of my DNA I might have that crazy lonely-remote-cottage-gene after all. Undoubtedly it is part of a standard Finn makeup, isn't it? :D Well, not to worry, that was only a passing thought, though scary it was! It's good to be able to organize time to think when you need it and also dare to be alone when necessary, but I am honestly not intending to head to any remote cottage anywhere. And I quite confidently assume that those people who truly know me will quickly come and get me back to the civilization should I ever attempt to do something like that. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti