lauantai 8. syyskuuta 2012

Kurkistus kylpyhuoneen kaappiin


Alkavien ryppyjen ja muutaman harmaan hiuksen sijaan maksaläiskät ovat minun suurin ongelmani. Niitä on jo sen verran, kesä kesältä enemmän, että olen jo uskonut, ettei kesää ilman (suojakerroin 50+) aurinkorasvaa selviä, vaikken tarkoituksella aurinkoa ikinä otakaan. En tietysti tiedä, mikä tilanne olisi, jos en voidetta olisi käyttänyt, mutta kesäkuussa ostamani voide ei ihan täyttänyt lupauksiaan. Ducray:n Melascreen nimittäin lupaa myös vähentää pigmentin syntyä, mutta aiemmat läiskät tummenivat ja laajenivat silti kesän aikana. Iho ei kuitenkaan palanut. Aika hyvin, eikö, jos kertoimia on kuitenkin 50? Joku lupaus sentään piti paikkansa. Talvi on taas tulossa, joten, mitäs niistä, kun sitten ne taas katoavat joksikin aikaa. Tympii vain, että kaikenlaista vippaskonstia mainostetaan. Ja vielä hiukan enemmän tympii se, että kaikenlaisiin vippaskonsteihin sitä itsekin uskoo ostoksilla käydessään. 

Englannissa käydessä ostin Bootsilta mattapinnan jättävää Botanics -päivävoidetta. Se on aika hyvä meikkivoiteen alle, mutta palaan takaisin siihen merkkiin mitä olen aiemmin ostanut, kun purkista alkaa pohja näkyä. Kesän viimeinen kosmetiikkakokeilu oli vielä hiuspuuteri... Kyllä sillä letti/nutturakampauksen saa pysymään paremmin ohuissa ja suorissa hiuksissa, mutta ei se muuten niin loistava tuote ole, kuin miksi sitä hehkutetaan.  Lisäksi hiuspuuterin käytön jälkeen hiukset saa pestä vielä tavallista tarkemmin, jotta saa kaiken puuterin irti. Eiköhän sillä kuitenkin jonkun huonon hiuspäivän pelasta.

Oli tämäkin postaus. Minä vielä paraskin kosmetiikkakokeilija, kun kampaajallakin pyydän aina kampausta, mille ei tarvitse tehdä mitään pesun jälkeen. (Yleensä siinä kohtaa kampaaja vain kohottaa kulmakarvojaan. Minun ikäisten naisten kai kuuluu hiukan jaksaa hiuksiaan laittaa.) Vaihtelu kuitenkin virkistää. Tästä postauksesta tuli tyytyväinen olo siitä, etten onneksi satu olemaan kauneusalan blogisti. Jos kesän aikana jaksaa kokeilla kolmea uutta tuotetta, niin niistä ei tämän enempää juttua riittäisi.

---

I tested three cosmetic products this summer. Ducray's Melascreen did not quite fulfill its promises to reduce pigmentation, but worked otherwise fine. The anti-shine day cream is great to wear under the make-up. The hair powder is not as wonderful as it is praised everywhere... Oh, am I glad that I am not a beauty blogist! Only three new products in, what four months? This posting would be the beginning and the end of my career. ;) 

1 kommentti:

  1. Minulla myös tekee aurinko niitä maksaläiskiä. Kokemukseni +50 aurinkovoiteesta on samansuuntainen - läiskät tulevat samoihin paikkoihin - jos en käyttäisi, ehkä niitä tulisi lisää?
    Suomen apteekista löysin Arbutin-seerumin, jota nyt syksyllä iltaisin sivelen läiskien päälle. Se vaalentaa hieman, eli läiskät poistuvat ehkä hieman nopeammin kuin ilman sitä.
    Minä laitan aamuisin hieman jotain peitepuikkoa, jonka päälle kevyen kerroksen puuteria. Sain peitepuikon ilmaistuotteena jostakin, ja se on pian loppu - jos sinulla on joku kiva ja toimiva puikko/ voide, kirjoitatko sen merkin / tuotenimikkeen ... Muullakaan ei ole suurta kokemusta niistä.

    VastaaPoista