Ideoita

Viime vuonna piirtelin joulun jälkeen muutaman idean muistiin. Nyt olisi siis ideoita odottamassa, muttei tässä juurikaan ehdi mitään toteuttaa... Kuvassa on havukranssien ripustus piirros. Saisi aika kivan jouluseinän, kun ripustaisi kolme kranssia kattolistasta roikkumaan. Helppo juttu sinänsä, mutta jääköön tulevaisuuteen.

Muuttolaatikoiden pakkaaminen kutsuu nyt koristelua enemmän ja tänäiltana on maalattava pikaisesti ruokailupöydän kolme tuolia, jotka ovat odottaneet jo kuka tietää kuinka kauan. Ne olisi nyt kuitenkin maalattava, että uuteen asuntoon saisi istuimiin uudet päälliset. Täytyy vain toivoa, että maali riittää. Aika painajainen, jos se loppuu viimeisen tuolin kohdalla kesken ja en löydä, mistään enää samaa sävyä. Purkki on jo muutaman vuoden ikäinen, joten pelko ei ole ihan aiheeton...

Ensimmäinen adventti

Ensimmäinen adventti alkoi harmaassa valossa. Sää on kyllä täydellinen kynttilöiden sytyttämiseen, mutta adventtikynttelikön valokuvaamiseen se ei sopinut. Jääköön kynttelikkö sitten johonkin toiseen adventtiin, jos jokin joulukuinen sunnuntai vaikka olisi kirkkaan aurinkoinen.

Ettei muuttopuuhat vieneet ihan koko lauantaita, liimasin eilen kauniit paperit karmean näköisiin tulitikkuaskeihin. Nyt ne voi jättää joskus pöydällekin. Ettei muukaan elämä ihan loksahtaisi minkäänlaiseen pause-asentoon, kutsuimme iltapäiväksi naapureita joulutorttu-adventtikahville. Se oli hyvä syy saada kaikki eilen pakatut pahvilaatikot suoriin riveihin ja sanomalehtipaperisilput imuroitua lattioilta. Kivoja naapureita tässä asunnossa on ollut, joten on hyvä, että ehditään vielä hetken aikaa istuskella ja rupatella. Eikä tyhjää astiakaappia ja paria nurkassa olevaa pahvilaatikkoa lukuunottamatta olohuoneesta vielä edes huomaa, että olisimmekaan lähdössä minnekään.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Punaista

Kävin hakemassa kukkakaupasta muutaman kortin, mutta ainahan sieltä jotakin muutakin tulee mukaan. Lopultakin löytyi pieniä syklaamin taimia. Ei tosin valkoisia, mutta nythän on jo melkein joulukuu, joten punaisetkin kelpasivat. Kaunis kulho, hiukan multaa ja sammalta. Ei siihen paljoa tarvittu ja aikaakin taisi kulua vain kaksi minuuttia. Joulutähdissä, joita kukkakaupassa oli loputtomasti, en oikein pidä punaisesta väristä, joten punaiset syklaamit ovat sopiva välimuoto joulua odotellessa.

Lunta?!?

En tainnut näyttää teille tätä joulutyynyn päällistä viime vuonna ollenkaan. Se on ommeltu paksusta tumman harmaasta pellavasta. Leikkasin yötaivaan suojaksi paperista kattojen ja savupiippujen muotoisen "horisonttisuikaleen" sabloonaksi ja tuputtelin sienellä tyynyn päällispalan alareunaan kuvion valkoisella kangasmaalilla. Kangas oli niin tummaa, että maalia kului jonkin verran. Annoin maalin kuivaa ja silitin kangaspalan, jotta väri kestäisi pesussakin. Sitten kirjoin valkoisella langalla tekstin ja muutaman lumihiutaleen taivaalle. Lopuksi ompelin palat tyynyksi. (Tein kuvion ihan ala- ja sivureunojen reunaan, jotta kun palat on yhdistetty kuvio alkaa heti saumasta.)

Kun tyyny tuli valmiiksi, aloin odotella lunta. Viime vuonna sitä tulikin ihan reilusti ja pitkäksi aikaa, mutta nyt on vaikea kuvitella taivaalta satavan mitään muuta kuin vettä, kun sää on edelleen vielä suhteellisen lämmin vuodenaikaan verrattuna.

Tilannetiedotus

Nyt on orkidea siinä pisteessä, että jonakin lähipäivänä nuput aukeavat. En vaan muista ollenkaan, minkä värisiä kukkia tässä pitäisi odotella. Minulla on kolme orkideaa, joista yksi on varmuudella valkoinen, toinen on syksyllä lahjaksi saatu pinkki, joka kukkii edelleen. Sitten on tämä vanha, joka keksi kasvattaa uuden kukkavarren. Se on ihmeen kaupalla säilynyt ruukussaan, vaikka se ei ole kukkinut muutamaan vuoteen. Yleensä kyllästyn odotteluun, kun en läheskään aina saa kukkia kukkimaan uudestaan, mutta tällä kertaa kärsivällisyys kannatti. Olisi vain purkin reunaan kannattanut viimeisten kukkien lakastuttutua kirjoittaa, minkä värisiä kannattaa odottaa seuraavan kerran. Nyt ei olevinaan jaksaisi enää muutamaa päivää odottaa. ;-)

Kiirettä on jonkin verran työn suhteen, ja opiskelujenkin siinä sivussa, joten bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Eikä kyllä oikein motivaatiotakaan ole valokuvailla enää täällä, kun ajatukset ja ideat ovat jo enemmänkin uudessa kodissa. Joka tapauksessa, ettei tässä nyt ihan vain muuttoa odoteltaisi, virittelimme havuköynnöksen valoineen olohuoneen ikkunalaudalle vain huomataksemme, etteivät valot enää toimi. Ensin toimivat kokeilun verran, mutta sitten eivät enää ollenkaan. Lamppuja on vaihdettu jne, mutta turha toivo. Ehkä se valonauha vain sanoi sopimuksen loppuun.

Viikonloppuna leivottiin pieni taikina pipareita. Tai paremminkin tyttö leipoi. On se niin mukavaa, kun ei enää tarvitse tehdä kaikkia keittiöhommia itse. Nyt löytyy muihinkin kotitöihin entistä enemmän apua, kun seurasin ystävien ideaa ja tein pienen taulukon jääkaapin oveen, johon voi laittaa rasteja, kun kyseisiä kotitöitä on tehty. Joistakin töistä saa vain rastin, toisista voi saada hiukan rahaakin. Sitten, kun "ilmaisten töiden" sarake on rastitettu täyteen, on luvassa jotakin pientä palkintoa niistäkin, mutta periaatteena on se, ettei kaikista kotitöistä voi "tienata" mitään.

Mukavaa tiistai-iltaa!

Klassikot

Ei Brysseliä ilman Atomiumia, eikä Egyptiä ilman faaraoita...

Eilen olimme Tutankhamonin hauta-aarteiden näyttelyssä Expossa Atomiumin vieressä. Näyttely oli todella hyvin koottu haudan löytäjän kertomuksien avulla. Tosielämään perustuva tarina siis nivoutui historiatietoon, joten lopputulos oli viihdyttävä. Onneksi ehdittiin sinne vielä. Sunnuntaina oli niin paljon väkeä, että jouduimme kääntymään jo jonosta takaisin. Nyt oli liput tilattuna internetin kautta, joten sisäänpääsyä ei tarvinnut jännittää. Keskellä viikkoa ei muutenkaan ollut samanlaista tungosta kuin viikonloppuna.

Jäin miettimään egyptiläisten tapaa valmistautua kuoleman jälkeiseen elämään. Veneitä, ruokaa, amuletteja, jne. mutta myös kaikki kuvaukset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Käsittämättömän rikas kuvaelma erilaisine vaiheineen ja siirtymineen. Jotenkin koko näyttely kuvasti minusta sitä, miten elämän rajallisuus on vaivannut ihmistä, koska kuolemaan valmistautuminen vaatii niin paljon ennakkotyötä. Kun näin muumioituneen ruumiin, ajattelin, että aika paljon vaivaa tyhjästä kotelosta. Päädyn näköjään aina teologisiin mietteisiin mistä tahansa näyttelystä tai museosta. Onneksi mies on samaa sarjaa, joten koskaan ei tarvitse pahoitella jälkipuintiaiheita.

Puiston kautta

Kävelin hakemaan koululaista yhtenä iltapäivänä ja räpsin matkalla muutaman kuvan kännykällä. Tämä syksy on kyllä ollut ihanan aurinkoinen ja kuiva. Tällaisia syksyjä saisi olla useamminkin! Toivottavasti siitä ei kuitenkaan seuraa extrapitkää tai -kylmää talvea. Nyt on muutamana yönä pakastanut hiukan, mutta päivisin lämpötilat nousevat edelleen ihan mukaviin lukemiin, joten talvi ei vielä tunnu missään. Auringosta talven saapumisen kuitenkin huomaa. Se loistaa ihan selvästi matalammalla ja pimeä tulee iltaisin jo kuuden maissa.

Muuton lähestyessä tuli mieleen, että tuota puistoa, josta kuvat ovat, taidan jäädä hiukan kaipaamaan. Uudesta asunnosta katsottuna se ei ole mihinkään mennessä ns. "matkan varrella." Sinne voi tietysti tulla ihan tarkoituksellakin milloin tahansa uudelleen, mutta minä nautin puistoista eniten, jos saan ne sopimaan arkielämään ilman mitään ylimääräistä järjestelyä. Juuri niin kuin näin, että puisto vain sattuu olemaan matkan varrella ja sen läpi voi kulkea ihan muuten vain. Puistot ovat minun mielestäni sellaisia arjen luksusjuttuja. Niiden kautta kulkemalla ilahtuu vanhasta reitistä joka ikisen kerran.

Historiaa joka reunalta

Mietinpä tässä viikonloppuna juhlapyhään liittyen, että negatiiviset historialliset asiat ovat hiukan riskialttiita kommentoitaviksi. Siihen liittyen kuuntelin yhtä keskustelua ihan ihmeissäni sivusta, toiseen satuin ajattelemattomuuttani osallistumaan ja kolmannesta kuulin kerrottavan ja hiukan järkytyin asian esittämisen yksipuolisuudesta ja nopeasta tarkoituksettomasta henkilöitymisestä.

Historia on todistetusti haastava keskusteluaihe. Jos ei ole varma, että jokainen keskusteluun osallistuja jakaa ainakin periaatteessa saman näkökulman, tai on nyt ainakin kuulunut noin niin kuin edes perimältään samaan ryhmään asioiden tapahtuessa, keskustelu voi aika nopeasti muuttua vähemmän hauskaksi. Niin kuin nyt vaikka esimerkiksi, jos sattuu käyttämään sanaa "vihollinen." Oli esim. sota käyty miten tahansa, ja olipa kenenkin vastassa ollut kuka tahansa, niin se vihollinen on aina se toinen osapuoli riippumatta siitä, kummalta puolelta eturintamaa asiaa katsoo. Hiukan vaikeaa siinä on sitten päätyä kovin mallikkaaseen yhteisymmärrykseen millään tasolla, kun perustermit jo menevät ihan ristiin. Terminologiasta vielä pari askelta monimutkaisempaan suuntaan juttu lipsahtaa, jos joku ottaa puheeksi motiivit, jonkin puolen hyvyyden/pahuuden tai vaikka oikeutuksen, oli se sitten puolustaa tai hyökätä. Siinä vaiheessa ei juttua saakaan enää kelattua takaisin.

Tulin siihen tulokseen, että historian muistelu on turvallista ja poliittisesti korrektia ainoastaan sellaisessa seurassa, jossa menneisyyttä katsotaan kuta kuinkin samasta perspektiivistä. Muussa tapauksessa kannattaa pitää syvälliset ja vähemmän syvällisetkin ajatukset vain omana tietonaan. Historiassa ei ole neutraaleja teemoja jääkautta lukuunottamatta. Jos siitä ei jaksa keskustella, niin kannattaa pitäytyä nykyajassa. Sillä voi tehdä palveluksen kaikille osapuolille.

Meinasin kertoa vielä muutakin, mutta jääköön se nyt tuosta yllämainitusta syystä kertomatta.

Välivaihe

On vielä liian aikaista koristella oikeasti, joten laitoin sydämet odottelemaan seuraavaa vaihetta. Sydämiä on seitsemän, joten niille kyllä löytyy käyttöä.

Viikonloppu oli virkistävä. Käytiin marraskuun markkinoilla, tavattiin ystäviä, yritettiin päästä museoon, jonne olikin sitten monta sataa metriä jonotusta ja lippuja tarjolla vasta monen tunnin kuluttua, joten jätimme sen sitten väliin. Eilen vielä isänpäiväjuhlallisuudet, kakkukestit ja sotadokumentti. Sitten viikonloppu olikin pulkassa.

Nyt on taas uusi viikko alkanut. Paljon on suunnitelmia, mutta toivon pysyväni aikatauluissani. Ulkona paistaa aurinko ensimmäisen pakkasyön kunniaksi. Auringon paiste on hyvä juttu maanantaiaamuksi.

Odotellessa

Muumimukikeräilijän kokoelma kasvoi uudella mukilla Suomiloman aikana. Kotiin tullessa huomasin, että sehän sopii Marimekon mukien viereen ihan täydellisesti. Oikeastaan se vielä hiukan pehmentää tätä mustavalkoteemaa. Eipä tässä kuitenkaan mistään varsinaisesta asetelmasta ole kyse. Muumimuki on aktiivikäytössä, kuten kaikki muukin näillä hyllyillä ja patterin päällä hyllyjen alapuolella... Uusia tuliaisiksi saatuja keittiöpyyhkeitä kuitenkin säästelen. Ne odottelevat uutta keittiötä.

Kuva taitaa paljastaa pienen tosiasian. Hyllyt keittiössä keräävät kuin keräävätkin pölyä. Silti aion laittaa uudessakin kodissa osan astioista avohyllyille. Se on niin kätevää, kun perusastiat ovat käden ulottuvilla. Ja niin kotoisaa, kun kaikki ei ole kaappien ovien takana piilossa. Pölyjä pyyhin silloin tällöin, kun suurin osa astioista sattuu olemaan kerralla tiskikoneessa. Astiat itse eivät muuten ehdi ikinä pölyyntyä, koska niitä käytetään niin paljon.

Muuttoa odotellessa...

Oi kuusipuu!

Eilen kaiveltiin vielä askartelulaatikoita ja keksittiin käyttöä vihreälle huopapalalle. Se olikin odottanut sopivaa ideaa jo aika tovin. Askartelutarvikkeiden suhteen on typerää ostaa mitään, jollei idea ole jo valmiina mielessä. Toisaalta on yhtä typerää jättää ostamatta, koska silloin idean tullessa joutuu ensin lähtemään etsimään tarvikkeita, joita ei sitten kuitenkaan ihan helpolla aina löydä. Täältä ei varsinkaan, kun tuntuu, ettei täkäläiset kovinkaan yleisesti harrastele näpertelyä, joten tarvikkeita saa lähinnä vain erikoisliikkeistä, joita on hyvin harvassa. Aika dilemma siis. Uudessa asunnossa tulee olemaan kaksi kellaria, joista toiseen aiomme laittaa askartelutilan. Sitten ei ainakaan pitäisi tilanpuutteen tulla ihan heti vastaan tarvikkeiden ja välineiden säilyttämisen suhteen.

Ompelija haluaa sanella ohjeet joulukuuseen ihan omakätisesti:
* Ensin piirretään kaava. Sitten kiinnitetään se nuppineuloilla huopaan kiinni. (Huovan pitää olla kaksinkerroin.) Sitten leikataan se ja otetaan kaava irti. Sitten pistetään nuppineulat takaisin. Sitten aloitetaan ompelemaan käsin. Aina kun tulee oksan reunaan, laitetaan pieni helmi ja jatketaan ompelua. Sitten kun on kaikki ommeltu, laitetaan jotakin kuusen sisälle, että se pysyy pystyssä (esim. 2cm pala tyhjästä WC-paperirullasta). Tai sen voi laittaa roikkumaan. Ihan miten haluaa. Ja sitten se on valmis.

Hyvää marraskuista viikonloppua!

Vuoden ensimmäiset jouluaskartelut

Muutto on tulossa kuukauden päästä, joten ajattelin, että nyt on askarreltava, jos tänä jouluna aikoo ehtiä tehdä jotakin käsillään. Tällä hetkellä on sen verran stressiä työn ja opiskelun suhteen, että oikeasti ei ehtisi mitään ylimääräistä. Kerronpas tässä kuitenkin pienen stressinsietovinkin. Silloin kun "ei oikeasti ehdi mitään," otan jonkin pienen askartelujutun työn alle. Askarteluun on pakko ottaa välillä hetki aikaa, sillä se auttaa nollaamaan pään sisällön, koska sen aikana ei voi tehdä mitään "oikeasti hyödyllistä," mitä tekisi kuitenkin, jos ei tekisi jotakin ns. "hyödytöntä." Eli silloin, kun kiireen tunne tulee ihan mahdottomaksi, on parasta istua alas ja ottaa käsityö esiin ja antaa hetken yksinkertaisesti vain kulua. (Ja jatkaa vasta sitten siitä, mihin jäi.)

Ensimmäinen jouluaskartelu saatiin sunnuntaina työn alle arki-iltoja odottamaan. Kaapissa oli vielä pala ruskeaa pellavakangasta, joten sydämiähän siitä sai. Tyttö teki itselleen ison sydämen, kooltaan n. 20cmx15cm, minä taas kuusi pientä kooltaan n. 10cmx7cm. Ensin ompelimme ompelukoneella sydämet muotoonsa, käänsimme, silitimme. Tyttö laittoi hiukan täytettä omaansa ja ompeli pienillä pistoilla aukon kiinni. Minä jätin omani täyttämättä. Kangas on tarpeeksi paksua, joten mielestäni täyttö ei ollut tarpeen. Sitten vain valkoisella langalla koristepistot reunoihin. Nyt täytyy vielä käydä ostamassa jouluista koristenauhaa kiinnitystä varten. Ehkä punavalkoista?

Teetauko pidetty. Palaan takaisin Luukkaan seuraan. Tarkemmin sanottuna pelkkään muutamaan jakeeseen, joista on kirjoitettu selityksiä kirjakaupalla.

Ihmisen mittainen

Suomessa ollessani kuulin sunnuntaijumalanpalveluksessa todella hyvän saarnan murehtimisesta. Tai tarkemmin ottaen paremminkin siitä, ettei tarvitse murehtia. Teksti oli Jeesuksen vuorisaarnasta Matt. 6:25-34. Hyvän puheen tunnistaa siitä, että kuulijana alkaa itsekin pohtia kuunnellessaan.

Tekstikohdan viimeisessä jakeessa Jeesus sanoo: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Tuli siinä kuunnellessa mieleen, että päivä taitaa todellakin olla ihmisen mittainen. Päivän ohjelman voi suunnitella aamulla ja monesti sen saa toteutettuakin kohtalaisen hyvällä hallinnan tunteella. Sen jälkeen tuleekin sitten rajat vastaan. Ihmisen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä sen suurempaan elämänhallintaan.

Tekstin asiayhteys puhuu murehtimista elämän perustarpeiden täyttämisen suhteen. On niin inhimillistä ajatella ja suunnitella eteenpäin, yrittää luoda turvaverkkoja ja silti pelätä pahinta. Vuorisaarnan mukaan kannattaisi kuitenkin mieluummin elää päivä kerrallaan etsien "Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan." Jokainen annettu päivä on uusi mahdollisuus asettaa prioriteetit kohdalleen. Emme pysty elämään tänään huomista, mutta pystymme elämään tämän päivän vastuullisesti kohdistamalla tekemisemme vuorisaarnan mukaan. Sitten jäljelle jää Jeesuksen lupaus siitä, että kaikki muukin hoituu kuin itsestään ja siksi murehtiminen muuttuu tarpeettomaksi.

Aika vapauttava ajatus maanantaiaamuksi - elämän omavastuu kattaa vain päivän kerrallaan.

Kirpputori, kukkakauppa ja häkkilinnut

Olen etsinyt jo pitkään kauniin muotoista valkoista kastikekulhoa. Lopulta tärppäsi 1,50€ hintaan. Lasituksen alle on muutamaan kohtaan tullut hieman värjäymää, mutta se menee pelkästä patinasta, koska kastiketta en edes ole aikonut kulhoon laittaa. Tarkoitus oli istuttaa siihen joku pienikokoinen kasvi. Alkuperäinen idea oli kukkiva kasvi, mutta niitä ei sitten kukkakaupassa ollutkaan minijoulutähtiä lukuun ottamatta. On vasta marraskuun ensimmäinen viikko, joten joulutähti tuntui hiukan kiirehtimiseltä.

Kukkakauppaan oli kuitenkin tullut hyllykaupalla joulukoristeita, joten ihan pelkällä viherkasvilla en kierroksestani selvinnyt. Etsin hopeanväristä lintua, mutta lopulta päädyin punaiseen. Olkoon se nyt sitten joulunodotuksen alkua... Lintu kiinnittyy klipsillä.

Mietin hetken aikaa, ostaisinko muutaman samanlaisen linnun joulukuuseenkin, mutta sitten ajattelin, että niistä tulee varmasti vain harmia. On minulla ollut joskus ennenkin sellaisia enemmän undulaatin näköisiä koristelintuja. Mutta tämä pieni peipponen muistuttaa minusta liikaa sitä kuuluisaa joululaulua Etnan juurelta. Se on ihan järkyttävä tunnelmanpilaaja kauniiksi lauluksi, jos viettää joulua ulkomailla. Olkoonkin vaikka oikeasti kotona ja oikeasti tyytyväisenä, mutta kaukana silti. Se on saanut minulle niin monessa paikassa palan kurkkuun joka kerran kesken muuten hyvän tunnelman, että minun on parasta jättää loput pikkulinnut muiden ostettavaksi. Että ihan häkissä ulkomailla! Sillä runoilijalla on täytynyt olla jotakin muutakin harmia, kuin pelkkä jouluinen koti-ikävä.

Palapelistä

Yöllä oli satanut, mutta aurinko paistoi kirkkaasti koko lauantaipäivän. Tarkoitus oli lähteä uimahalliin ja askarrella pieniä jouluideoita kotona, mutta kaunis sää voitti ja päätimme lähteä puistoon. Puut olivat kaiken värisiä ja pudonneita lehtiä oli paksu kerros monessa kohtaa poluilla... Lämmintä oli +15 asteen verran eikä tuullut ollenkaan. Kamera jäi kotiin, joten kuvasin kännykällä. Kuvat ovat väreiltään lähinnä sellaisia 1000 palan palapelin kuvia... Palapelien luontokuvissa näkee harvoin luonnollisia sävyjä.

Alkuviikon Suomen matka sujui hyvin. Perheen kanssa oli ihanaa. Opiskeluasioiden suhteen vältyin lähes kokonaan puhumasta ruotsia, joten se oli helpotus. Ymmärsin onneksi kuitenkin kaiken, mitä minulle puhuttiin. Selvisin muutenkin ihan hyvin ensikertalaiseksi, joten seuraavan kerran en ehkä jännitä ihan niin paljon. Tiedekunnassa oli lämminhenkinen ilmapiiri ja hyvin ystävällistä väkeä. Ikkunoista näkyi Tuomiokirkko. Inspiraatio varmaankin vain virtaa, jos saa käyttää toimistoa sellaisella näkymällä.

Oli myös yksi hymyilyttävä hyvänmielen yksityiskohta. Menin kansliaan allekirjoittamaan viralliset paperit. Kanslisti tarkisti sähköposteitse jo ennalta antamansa oppilasnumeron ja sanoi lähtevänsä hakemaan "kirjaa." Hän palasi takaisin kantaen valtavaa, paksua, vanhanaikaista opusta, kooltaan ehkä 65cmx50cmx12cm. Aikansa kellertäviä paksuja lehtiä selattuaan kanslisti löysi oikean sivun, johon hän oli jo alustavasti kirjoittanut minun tietoni lyijykynällä. Hän kumitti lyijykynäjäljet pois ja pyysi minua kirjoittamaan tiedot omakätisesti kuulakärkikynällä. Ihmettelin toimenpidettä, ja kanslisti kertoi, että kaikki opiskelijat yliopiston perustamisesta saakka ovat kirjoittautuneet (kirjaimellisesti) suuriin kirjoihin. Harmitti jälkikäteen etten kehdannut ottaa kirjasta kuvaa. Tuollaiset traditiot ovat hauskoja säilytettäviä.

Sain ohjaajan toiveet tulevien kuukausien varalle. Tekemisen loppumisesta ei tule olemaan pelkoa. Onneksi nyt on viikonloppu, joten saan hiukan koota ajatuksiani ennen kuin jatkan tästä eteenpäin...