Muscari

Lopultakin tuli valokuvaukseen sopivaa valoa. Ehkä hiukan liikaakin. Harmaiden päivien jälkeen valokuvat tuntuvat melkeinpä ylivaloittuneelta... Onneksi on digiaika ja voi räpsiä niin monta otosta kuin lystää.

Jotakin täytyy aina odotella - maalin kuivumista, leipätaikinan kohoamista, Muscari-kukkien avautumista... Minulla on kyllä kyky elää hetkessäkin, mutta odottelussa on jotakin mukavaa. Se on sellainen välivaihe, ettei ihan tarkasti tiedä, miten käy ja voi kuvitella lopputuloksen monella tapaa.

Eräs opiskelijoista kertoi viime viikolla odottavansa päätöstä tulevan työpaikan suhteen. Se on kiva elämänvaihe, kun kaikki asiat ovat hyvällä tavalla auki ja kokonainen aikuiselämä rajattoman tuntuisena edessä. Sellaisena sen itse muistan. Sen jälkeen samanlaista vapauden ja yllätyksellisyyden tunnetta ei ole ihan samassa muodossa tullut eteen. Ehkä se tunne liittyikin kokonaisuudessaan siihen kaksikymmentä+ elämänvaiheeseen.

Muistan, kun itse odottelimme päätöstä ensimmäisen oikean työpaikan suhteen. Olimme silloin Englannissa opiskelemassa. Istuimme yliopistolta vuokratun pikkutalomme olohuoneen ruskealla muovisohvalla ja mietimme yhdessä, mitä kaikkea voisi tapahtua. Muovisohva varmasti ihmetyttää. Se ihmetytti meitäkin. Sohva oli ihan tavallisen näköinen, mutta päällinen oli himmeäksi käsiteltyä muovimaista kangasta. Käsittämätön valinta huonekalun pintamateriaaliksi, mutta se oli ulkonäkönsä puolesta kestänyt jo useamman sukupolven ajan opiskelijakämpässä vahingoittumattomana. Se saattaisi löytyä samasta talosta vieläkin, Lydgate Lane 107. Google Maps Street View: n kuvassa kadun puoleinen ulko-ovikin on säilytetty näköjään punaisena.

View Larger Map
Tässähän tuli ihan nostalginen olo. Se lienee varma merkki siitä, että muutama vuosi on kulunut, kun nuorempien jutut saavat palaamaan omiin muistoihin...