Eilen koulunportilla odotettuani tyttö tuli kaverinsa kanssa ulos ja alkoi selittää minulle ja kaverin äidille matematiikan koetuloksista.
Tyttö kertoi jonkun luokkakaverin saaneen "honderd op honderd" eli "sata-sadasta." Samaan hengenvetoon hän kertoi toiselle äidille, että hänellä itsellään ja tämän äidin tyttärellä oli molemmilla kauheasti virheitä. Ihan kauheasti, kuului selitys, mutta onneksi olivat molemmat kuitenkin sentään olleet sellaisen prosentin yläpuolella, joka kaikkien olisi saavutettava. En oikein osannut sanoa siinä mitään, kun toinen äiti alkoi minulle heti selittää, että hänen omalta koululuokaltaan keskinkertaiset oppilaat olivat menestyneet elämässä paremmin kuin ne silloiset luokan parhaat. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, mutta ajattelin mielessäni, että kyllä tuo tyttö ehtii jokaisen saada päästään pyörälle jutuillaan.
Kotimatkalla kysyin, mikä numero siitä kokeesta sitten tuli. Jotakin yhdeksällä alkavaa, ehkä 91 oli vastaus, mutta kauheasti oli virheitä, ihan kauheasti. Kotona katsoin neljäsivuisen koepaperin läpi. Siinä oli kolme huolimattomuusvirhettä ja pisteitä oli 97/100. Kehuin kovasti, että hyvinhän se on mennyt, mutta tyttö oli hiukan ihmeissään ja sanoi, että se yksi kaveri osasi niin hyvin, ettei tullut yhtään virhettä.
Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, mitä tuollaisen oppilaan kanssa pitää tehdä. Ei hän näytä ymmärtävän ollenkaan, että hyvä-kategoriaan sopii muutama virhekin. Ehkä piirrän janan ja yritän selvittää, että kaikki mikä on edes lähellä sataa on melkein kuin sata. Tai keksin jonkun palkintosysteemin, että kaikesta mikä on vähänkään hyvä saa jotakin. Ehkä niin saisi luotua onnistumiseniloa edes jollakin tavalla ilman täydellisiä tuloksiakin, kun kuitenkin kaikki menee koko ajan oikein mallikkaasti. Hermostuttaa täkäläisen koulusysteemin 100 prosentin/täydellisen virheettömyyden korostus. Oppimisen iloa saa tuntea vain ja ainoastaan se oppilas, joka sattuu saamaan ihan kaiken oikein. Toisaalta tytöllä on itsekritiikki muutenkin niin korkea, että hän saattaisi hyvinkin reagoida samalla tavalla muuallakin.
Toivottavasti kaverin äiti sai kotona huokaista helpotuksesta. Hän ottaa lastensa koulunkäynnin kauhean vakavasti ja reagoi tytön selitykseen sellaisella ilmeellä, että ajattelin, että se varmasti säikähti tosissaan. Taatusti ihan turhaan.
Tyttö kertoi jonkun luokkakaverin saaneen "honderd op honderd" eli "sata-sadasta." Samaan hengenvetoon hän kertoi toiselle äidille, että hänellä itsellään ja tämän äidin tyttärellä oli molemmilla kauheasti virheitä. Ihan kauheasti, kuului selitys, mutta onneksi olivat molemmat kuitenkin sentään olleet sellaisen prosentin yläpuolella, joka kaikkien olisi saavutettava. En oikein osannut sanoa siinä mitään, kun toinen äiti alkoi minulle heti selittää, että hänen omalta koululuokaltaan keskinkertaiset oppilaat olivat menestyneet elämässä paremmin kuin ne silloiset luokan parhaat. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, mutta ajattelin mielessäni, että kyllä tuo tyttö ehtii jokaisen saada päästään pyörälle jutuillaan.
Kotimatkalla kysyin, mikä numero siitä kokeesta sitten tuli. Jotakin yhdeksällä alkavaa, ehkä 91 oli vastaus, mutta kauheasti oli virheitä, ihan kauheasti. Kotona katsoin neljäsivuisen koepaperin läpi. Siinä oli kolme huolimattomuusvirhettä ja pisteitä oli 97/100. Kehuin kovasti, että hyvinhän se on mennyt, mutta tyttö oli hiukan ihmeissään ja sanoi, että se yksi kaveri osasi niin hyvin, ettei tullut yhtään virhettä.
Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, mitä tuollaisen oppilaan kanssa pitää tehdä. Ei hän näytä ymmärtävän ollenkaan, että hyvä-kategoriaan sopii muutama virhekin. Ehkä piirrän janan ja yritän selvittää, että kaikki mikä on edes lähellä sataa on melkein kuin sata. Tai keksin jonkun palkintosysteemin, että kaikesta mikä on vähänkään hyvä saa jotakin. Ehkä niin saisi luotua onnistumiseniloa edes jollakin tavalla ilman täydellisiä tuloksiakin, kun kuitenkin kaikki menee koko ajan oikein mallikkaasti. Hermostuttaa täkäläisen koulusysteemin 100 prosentin/täydellisen virheettömyyden korostus. Oppimisen iloa saa tuntea vain ja ainoastaan se oppilas, joka sattuu saamaan ihan kaiken oikein. Toisaalta tytöllä on itsekritiikki muutenkin niin korkea, että hän saattaisi hyvinkin reagoida samalla tavalla muuallakin.
Toivottavasti kaverin äiti sai kotona huokaista helpotuksesta. Hän ottaa lastensa koulunkäynnin kauhean vakavasti ja reagoi tytön selitykseen sellaisella ilmeellä, että ajattelin, että se varmasti säikähti tosissaan. Taatusti ihan turhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti