Elokuva: Wonder

source

Tämä elokuva on ollut mulla toivelistalla siitä asti, kun se ilmestyi. Ei kuitenkaan ehditty katsomaan sitä vielä silloin, mutta nyt huomasin, että sehän on vuokrattavana iTunesilla. Ihan ihana elokuva ystävyydestä, toisten arvostamisesta ja hyväksymisestä. Mietin, että tämä toimisi loistavasti keskustelunavauksena kouluissa, kun kiusaamisteema on esillä. Tai muutenkin lasten/nuorten tunnekasvatukseen liittyen elokuvassa on monta päällekkäistä teemaa ja roolia, mistä kaikista voisi helposti saada hyviä keskusteluja aikaan. Toisaalta myös esille tulevat vanhemmuuden ja koulunkin realistiset haasteet siitä, miten lapsen sairastamista käsitellään ja miten sen kanssa selvitään. Elokuvan teemoja voi siis alkaa purkaa yllättävän monesta suunnasta. 

Vaikka elokuvan loppu on ihana, asia mikä minulla hiukan tökki oli elokuvan johtolause "You can't blend in when you were born to stand out." Tiedän, tiedän, että se on tietysti tarkoitettu positiiviseksi voimalauseeksi ja ehkä se toimiikin joissakin kulttuureissa, mutta ihmettelen kyllä silti, että kuka lapsi oikeasti haluaa kuulla jatkuvia muistutuksia olevansa erilainen. En usko, että ikinä silloinkaan, kun oikeasti on joku asia, mikä tekee hänet jotenkin poikkeavaksi. Elokuvan läpi poika on ihan samanlainen lapsi kuin kaikki muutkin kasvojen leikkausjälkiä lukuun ottamatta. Tietysti jäljet ovat iso asia eikä sitä tule kieltää. Lapsi tarvitsee ilman muuta tavallista enemmän tukea pärjätä tilanteen kanssa ja ryhmään integroimiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Elokuvassa tulee realistisesti esiin, että varsinkin lapset voivat olla kovin raakoja eroavaisuuksien suhteen ja aikuisten tulee olla aktiivisesti ohjaamassa ja puuttumassa asioihin. Vanhemmuuden näkökulmasta mietin kuitenkin ehkä enemmän siltä kannalta, että erilaisuuden korostamisen sijaan mieluummin alleviivaisin yhtäläisyyksiä, koska niitä on aina enemmän kuin poikkeavuuksia. Pidän nimittäin ihan älyttömän tärkeänä, että lapsi kokee kaikesta huolimatta mahdollisimman paljon samanlaisuutta muihin nähden, koska se auttaa sitten myös kestämään omaa erilaisuutta. Keksisin siis jonkin muunlaisen voimalauseen. En nyt keksi tähän hätään minkälaisen, mutta en missään tapauksessa sellaista, mikä johtaa lapsen ajattelemaan, että hän on kaikinpuolin niin hirmuisen erikoinen, että ihan varmasti aina erottuu joukosta. Se on minusta ihan kamalan kurja viesti. Jatkuva ja voimakas erilaisuuden kokeminen ei minun tietääkseni aina vahvista lasta positiivisella tavalla. Ymmärsin kyllä pointin, mutta tuosta kasvatusmetodista olen silti eri mieltä, vaikka muuten Wonder on ihan älyttömän lämminhenkinen ja koskettava elokuva. En yleensä ihan helposti itke katsoessani mitään, mutta tämän kanssa olin useamman kerran kyyneleet silmissä. 

Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, vaikka tämä arvio tuleekin nyt puoli vuotta myöhässä. Ehkä kaikki eivät kuitenkaan ole vielä ehtineet tätä elokuvaa katsoa!?! Jos ehditte jo katsomaan sen ja viitsitte kommentoida, niin kertokaa ihmeessä mitä mieltä te olitte tuosta voimalauseesta.  

Synttärikakku numero 2

Lupasinkin jo, että näytän kuvat toisestakin synttärikakusta. Ongelmahan täällä siis on, että ikinä ei selvitä yksillä juhlilla. Tai ei se ongelma ole, koska mitä enemmän juhlia, sitä hauskempaa elämä, heh! Silti kalenteriin kun katsoo, niin tulee kyllä joka vuosi mieleen, että joskus olisi kätevämpää, kun yhdet juhlat per juhlapäivä riittäisivät. En varmaankaan suostuisi moninkertaisiin juhliin, jos lapsia olisi useampi. Yhden lapsen kanssa voi kuitenkin helposti järkkäillä kaikenlaista hauskaa ilman, että arki kuormittuu liikaa. Se on muuten rehellisesti kiva asia yksilapsisuudessa, että on aikaa ja energiaa panostaa tällaisiin juttuihin, vaikka tietysti useampi lapsi voittaa tuollaiset pienet hauskuudet mennen tullen. Mutta minusta on silti parempi iloita siitä, mitä minulla on, kuin surra sitä mitä ei ole. Joka tapauksessa tämä synttärijuttu on ihan käytännössäkin sellainen, että jos kaverit ovat eri kielisiä tai eri yhteyksistä tuttuja, niin lasten kuten myös teinien juhlista uhkaa helposti tulla epämukavat kaikille, jos joutuu jännittämään ettei yhteistä säveltä löydy automaattisesti. Helpointa siis on järkätä parit juhlat ja jakaa kaverit sillä tavalla, että porukka puhuu ensinnäkin samaa kieltä ja toiseksi tuntevat toisensa edes kohtuullisesti jostakin yhteydestä.

Tässä siis kakku juhlaan numero 2. Tyttö halusi koristella tämän itse. Pohjana oli pieni suklaakakku. Se oli sellainen samanlainen, mikä jäi macarons-kakusta yli. Korkeaan kakkuun piti leipoa useampi, joten yksi niistä siirtyi ensihätiin pakastimeen odottamaan. Sulatetun kakun väliin ja päälle laitettiin suklaakuorrutus. Siinä oli 200g tummaa suklaata mikrossa sulatettuna ja sen sekaan vatkattiin purkillinen kuohukermaa. Helppo juttu, mutta todella maistuva ja kuohkea suklainen kuorrutus siitä syntyi. Lehdet/sulat ovat elintarvikeväreillä värjätystä valkosuklaasta pullasudilla leivinpaperin päälle pyyhkäistyjä. Kun ne olivat hiukan jähmettyneet, tyttö nosti leivinpaperin jääkaappiin kovettumaan kunnolla. Sitten hän painoi lehdet/sulat kiinni tahmeaan suklaakuorrutukseen ja laittoi pussillisen minivaahtokarkkeja kakun päälle. Toisen juhlan vieraat tykkäsivät tästä kakusta yhtä paljon kuin ensimmäistenkin juhlien vieraat.   

Liikaa ajatuksia

Töissä huomasin tälläisia mahtavia valkoisia tulppaaneita yhdessä kukkapenkissä! Kaunein tulppaanisortti, minkä olen ikinä nähnyt, vaikka ei nuo kerrotut keltaisetkaan tuossa taustalla huonoja ole, heh! 

Minulla on viime viikkoina ollut pää täynnä niin monenlaisia ajatuksia, että mitään niistä ei meinaa saada purettua tänne blogiin sopivaan muotoon. Yhdellä kurssilla ollaan analysoitu sekulaarin aborttikeskustelun argumenttien rakenteita. Eutanasiaan liittyen on mietitty sekä tietysti varsinaisia eettisiä kysymyksiä, mutta myös tasapainoa elämän varjelemisen ja kärsimysen/kuoleman hyväksymisen välillä. Toisella kurssilla taas on käyty läpi kuuluisien teologien näkemyksiä lapsuudesta ja kasvatuksesta, ja niin edelleen. Muuten taas olen korjaillut toisten opettajien kokeita ja vastaillut sähköposteihin, missä opiskelijat ovat kyselleet esseetehtäviin liittyviä juttuja. Palautuspäivämäärät alkavat selvästi lähestyä. Omien opiskelujen kanssa palautin ohjaajalleni perjantaina yhden korjatun pätkän yhdestä tutkimukseni pääluvusta. Sain tehtyä omasta mielestäni hyviä lisäyksiä siihen. Jossakin välissä valmistelin ylimääräisen, useamman tunnin mittaisen opetussetin uutta matskua, mikä piti saada tässä kohtaa hoidettua. Tänä aamuna heräsin sitten ennen kukonlaulua klo 4 miettimään yhtä siihen liittyvää ppt-diaa. Muistin yhtäkkiä puoliksi herättyäni  kirjoittaneeni siihen niin laajan sisällön niin lyhyesti, että heräsin ihan täysin, kun aloin vahingossa pohtia, miten saisin olennaisen selitettyä viidessä minuutissa. Henkilökohtaisemmalla tasolla taas on viime viikkoina päivittäin pohdittu toimiiko tytön lääkepistokset lopultakin ehkä taas riittävällä teholla, mitkä pääaineet hänen kannattaisi valita viimeiseksi kahdeksi kouluvuodeksi lukiossa, ja miten jatkuvasti voimistuneesta väsymyksestä huolimattaa hän saisi kuitenkin edes kaiken olennaisimman jollakin tyylillä hoidettua. Huolissaan oleminen ei tietysti paranna tilannetta millään tavalla, mutta ei sillekään aina mitään mahda. Muutenkin hiukan stressaantuneena huoltakin kantaa selvästi enemmän ja toisaalta huolikin puolestaan lisää stressiä. Sellaista elämä välillä on. Lupasin muuten etiikan opiskelijoille, että puhutaan ensi viikolla vaikka ympäristöasioista, jottei ihan synkistytä noista syvempiä tunteita herättävistä aiheista. Tähän tarvitaan nyt sitten sellainen silmänvinkkaushymiö koko kappaleen kevennykseksi. Tykkään mun työstä ihan älyttömästi ja elämästäni yleensäkin, joten ei tätä liian vakavasti kannata ottaa. 

Nyt kuitenkin kun näitä viime päivien teemoja aloin listaamaan, en enää itsekään ihmettele, että pää tuntuu yhtä aikaa niin täydeltä ja se kuuluisa 'sanainen arkku' samalla silti tyhjältä... Tarttisin ehkä nyt monta kevyttä keskustelua teekupin ääressä, jotta tämä ajatusten suma alkaisi purkautua. Sitä odotellessa pysytään täysin pintaraapaisuissa. Onneksi on kuitenkin kevät, ja tekee mieli lenkkeillä. Näin hiukan stressaantuneena sitä arvostaa ihan erityisesti, että saa nauttia sekä kauniista säästä että kukkivista maisemista! Taidanpa tältä istumalta nyt heti vetäistä lenkkarit jalkaan. 

Sweet sixteen

Belgiassa 16-vuotissynttärit on tärkeä juhla. Niinpä niitä järkkäiltiin täällä ihan tosissaan... arg, valehtelin sitä sun tätä kuukauden verran yllätysjuhlia suunnitellessa. Tiesin, että saan kyllä kaiken anteeksi lopuksi, mutta oli kyllä niin hankala tilanne monta kertaa, että olin jo ihan varma, että yllätys pullahtaa taatusti ilmoille ennen aikojaan. En ole selvästikään mikään tottunut huijari... 

Mulla on melkein kaikki tytön kaverit fb-/instakavereina, joten yhteydenotto juhlia ideoidessa oli helpohko. Kaikki kaverit innostuivat yllätysjuhlista niin kovasti, että pääsin lopulta aika vähillä valmisteluilla, kun jokainen halusi leipoa, koristella tai keksiä muuten jotakin spesiaalia. Tytöt suunnittelivat omia juttujaan koulussa ja välillä laittoivat minulle varmistusviestejä, että tyttö ei vieläkään tiedä mistään mitään... :D Muutaman kerran oli läheltä piti tilanne. Hankalinta oli se, että tyttö halusi järjestää juhlat samalle viikolle, kuin milloin yllätysjuhla oli sovittu. Hän hermostui muutaman kerran kun asiasta keskusteltiin ja minun oli pakko esittää hirmuisen stressaantunutta ja tympääntynyttä, että sain hänet uskomaan, että juhlat voidaan järjestää vasta pari viikkoa myöhemmin. Yhdeltä kaveriltaan tyttö taas oli kysynyt, että mitäköhän silloin tapahtuisi, jos jollekin suunniteltaisiin yllätystä, mutta synttärisankari olisikin itsekin päättänyt järjestää juhlat. Kaveri oli hyvin keksinyt sanoa, että silloin kaikkien vaan pitäisi kieltäytyä ja sanoa, etteivät he pääse mitenkään tulemaan. Varmaan oli sydän lyönyt yhden ylimääräisen lyönnin siinä kohtaa, mutta tuon ikäiset tytöt ovat näköjään ihan huippuhyviä juonimaan. Toinen hassu tilanne oli, että kokeiden jälkeen tytöt suunnittelivat menevänsä yhdessä syömään. Muilla oli kuitenkin sen jälkeen tarkoitus mennä ostamaan synttärilahja, joten he pyysivät, että kieltäisin, että tyttö ei saisi mennä heidän kanssaan enää syömisen jälkeen kaupungille... Se oli sen verran hankala tilanne, että jouduin lopulta laittamaan kavereille viestiä, että jos tyttö ei laita mulle itse ajoissa tekstaria tulla hakemaan, niin keksikää jotakin, millä saatte hänet ajattelemaan, että nyt on lähdettävä kotiin... :D 

Lopulta kun juhlapäivä tuli, mies ehdotti tytölle alkuillasta, että he kävisivät moikkaamassa vanhoja naapureita. Sillä aikaa talo täyttyi kavereista ja koristeet oli ripustettu yhteistuumin nopeasti. Kun tyttö tuli sovittuun aikaan kotiin, kaverit pomppasivat piilosta ja yllätys onnistui täydellisesti. Niin täydellisesti, että tyttö alkoi itkeä ilosta... Kuulema ihan paras yllätys ikinä. Täytyy sanoa, että nämä koulukaverit ovat kyllä ihan huippuja. Oli ihan huippuhauskaa heidän kanssaan järkkäillä kaikkea yhdessä. Sitä vilkasta viestiketjua jäi melkeinpä ikävä, kun juhlat olivat ohi ja kiitokset osallistumisesta oli välitetty. Sain monet naurut, niistä viesteistä. Tuon ikäiset on kyllä ihan mainioita.

Tarjoilut eivät sisältäneet kikkailuja. Jotkut tytöistä leipoivat omia bravuurejaan, mutta muuten oli tarjolla vain pakastepitsaa, popcornia ja tämä kuvien kakku. Kyseessä oli amerikkalaisesta valmistaikinasta paistettu kuusikerroksinen suklaakakku. Koska jouduin kaiken valmistelemaan niin salaisesti, niin piti sumplia pikapikaleipomus muutamiin hiljaisiin hetkiin... meinasin tosin jäädä tästäkin kiinni, koska vaikka olin mielestäni tuulettanut talon leipomisen jäljiltä, tyttö kysyi kotiin tultuaan heti, mitä olen leiponut... Onneksi oli pääsiäinen tulossa, joten pääsin siitäkin tilanteesta pienellä valheella. Ainoa leipomisvinkki tähän on se, että nuo macaronsit saa pysymään paikallaan tuollaisena kasana, kun päälimmäisiin työntää täytteen sisään hammastikun tai bbq-bambutikun ja tökkää toisen pään kakkuun pystyyn. Irtonaisena ne helposti vinksahtavat tai jämähtävät litteäksi kakun pintaan. Viirinauha onnistui helposti printtaamalla kirjaimet sopivasti erilleen ja leikkaamalla ne samanlaisiksi lappusiksi. Yläreunaan pieni taitos ja paperiliimalla lanka siihen väliin ja langan päät solmin sitten grillitikkuihin. Itse asiassa tein myös ison viirinauhan samalla tavalla. Nuo pikkuliput printattuani suurensin saman tekstin kirjaimet niin isoiksi, että yksi kirjain täytti yhden A4-arkin. Sitten vain leikkasin alareunat vinoon, taitos yläreunaan, liimaa ja lanka. Halpa ja helppo, mutta näyttävä koriste oli sekin.

Oli hauskat juhlat, mutta ei kuitenkaan viimeiset tähän teemaan liittyen... Tulossa on yllätysreissukuvia ja toinen kakkukin vielä, kunhan vain saan kuvasaldoa purettua. 

Vihreä, vihreämpi, vihrein

Nyt on kyllä vuoden paras aika! 

Ulkona vihertää, ja kaikki, mikä ikinä on kukkiakseen, kukkii nyt ihan villisti. Lehtimetsätkin ovat parhaimmillaan villien hyasinttien, valkovuokkojen ja muiden kukkien peittäessä maan. Täällä on nautittu reilusta kahdestakymmenestä asteesta koko loppuviikko. Mahtavaa suorastaan, mutta nyt on ihan hyvä, että seuraavaksi on luvassa muutama sadepäivä väliin. Kevään parhaat päivät nimittäin menevät liian nopeasti, jos ne tulevat kaikki kerralla.

Vihreyttä ihaillessa alkoi tuntua, että nyt voidaan siirtyä vihreään sisälläkin. Ostin talvella Suomessa käydessäni Linumin tyynynpäällisen kevättä odottamaan. Nyt kaivoin sen kaapista ja lisäsin muutaman vanhemman vihräen ja sinisen tyynyn mukaan. Ajattelin ensin, että täytynee ostaa tuohon Linumin tyynyyn sopivia uusia tyynynpäällisiä, mutta taas tuli todettua, että ihan ensimmäiseksi kannattaa shoppailla omissa kaapeissa, heh! Sama tapahtui kesävaatteiden kanssa. Olin jo miettinyt muutaman paidan ostettavaksi. Sitten huomasin, kun mies toi kesävaatelaatikot kellarista, että oho, pari viime kesänä ostettua ovat aika samantyylisiä, mitä olin nyt suunnitellut... Talven jäljiltä ei ollut mitään muistijälkeä niistä paidoista. 

Muistijäljistä puheenollen, meillä on ollut taas vaihteeksi niin työntäyteistä elämä, että on unohdeltu ja sekoiltu täällä vuorotellen... Itse olen etsinyt sitä sun tätä tavaraa, mitkä yleensä ovat aina tallessa samassa paikassa. Eilen viimeksi yliopiston kirjastokorttia koodeineen, kun sähköpostiin tuli muistutus, että jonkun kirjan palautusaika on käsillä. Mies taas meni viime sunnuntaina saaranaamaan yhden lähikaupungin seurakuntaan viikkoa sovittua aiemmin. Pastori ilahtui yllätyksestä ja pyysi miestä puhumaan väärästä päivästä huolimatta, vaikkei sovittua saarnapäivää voinutkaan enää perua... Hetki sitten etsittiin yhtä pankkikorttia, ja päädyttiin lopulta varmuuden vuoksi ilmoittamaan se hävinneeksi... Mitäs muuta, näitä nyt riittää! Selvästikin liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa, mutta aina ei vain mitenkään onnistu optimoimaan kalenteria kovin mahtavasti. Siksi en ole tännekään ehtinyt pitkään aikaan.