tiistai 25. huhtikuuta 2017

Herbs with tomato soup

Kaksi yrttiä on ylitse muiden. 

Timjami ja basilika toimivat minun ruoanlaitossa paremmin kuin hyvin. Melkein aina keittiön ikkunalaudalla on puska molempia. Kesän tullen niitä voi kasvatella parvekkeellakin, mutta talvikaudellakin yrtit lisää tuoreuden tunnetta ruokaan kuin ruokaan ja ovat siksi ihan hyödyllistä rahantuhlausta, vaikka puskia ostaisikin viikottain. Täällä ne eivät kyllä taida maksaa kuin puolitoista euroa purkki, joten mistään suurista summista ei ole kyse.

Tein eilen elämäni ensimmäistä tomaattikeittoa. Se onnistui hyvin, mutta en saanut valokuvaa otettua, kun ruokapöytään ehtiessä oli jo niin kamala nälkä... Tässä kuitenkin suurinpiirtein ohje, johon sain inspiraatiota pinterestistä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ohjetta enää kaivaa esiin, kun aloin laittaa ruokaa.

Tomaattikeitto

Laita 1,5l vettä kiehumaan. Ota 1kg kypsiä Roma-tomaatteja ja leikkaa niihin neljä viiltoa kannasta toiseen kärkeen. Kun vesi kiehuu, kalttaa tomaatit nopeasti ja kuori ne. Palottele sipuli ja yksi valkosipulin kynsi. Kuori kaksi tai kolme porkkanaa ja palottele ne. Laita sipuli, valkosipuli ja porkkanan palat kiehuvaan veteen. Lisää kasvisliemijauhetta tai kuutioita sopiva määrä. Poista kuorituista tomaateista kanta ja siemenet, ja paloittele tomaatin liha pieniksi kuutioiksi. Lisää ne kattilaan. Mausta tuoreella timjamille, basilikanlehdillä, oreganolla ja pippurilla. Lisää suolaa, jos se on tarpeen. Kun porkkanat ovat pehmeitä, kaada sekaan n. 1dl ruokakermaa ja soseuta keitto. Kaadoin varovasti ensin hiukan nestettä kulhoon, jotta sauvasekoitin sai otteen kaikista paloista. Kun keitto oli soseista, lisäsin nesteen takaisin ja sekoitin vielä hetken verran.

Ihan nopeinta tuo tomaattikeitto ei kyllä ole tehdä, mutta hyvälle se maistui. Tulee varmaan tehtyä joskus uudelleenkin!

----

Two herbs are my kitchen favorites.

Thymian and basilica combine well with my cooking habits. I have almost always both bushes growing at the window sill in the kitchen. During the summer they grow well at the balcony, too, but even during the colder months they add a fresh touch to almost any meal. 

Tomatosoup recipe was inspired by this recipe here  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti