keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Huojentunut olo

Lensin eilen takaisin kotiin päin. Matka oli pikainen tentti-/seminaarimatka. Tentti oli aikamoinen. Ensimmäisestä, aiemmin palattamastani, kirjoitetusta osasta sain kehuja, kirjakuulustelukin meni ihan kohtalaisen mallikkaasti, viimeinen osa taas oli niin vaikea, että siinä kohtaa tuli kesken kaiken mieleen sellainenkin vaihtoehto, että saattaa joutua tentin uusimaan. Lopulta oli ihan huikea helpotus kuulla, että läpi se meni. Nyt on 10 opintopistettä kansiossa. Seminaarissa sain joitakin mielenkiintoisia korjausehdotuksia ja muutaman positiivisenkin kommentin, joten saldo oli ehdottomasti plussan puolella. Ja aina on kiva käydä vanhempien luona. Oli hyvä opiskelupaikan valinta siinäkin mielessä. :-)

Tänään on valmistujaisjuhlien harjoitukset ja kaikki valokuvausjutut, joten toivottavasti saan muutaman hyvän kuvan, joista voin postailla myöhemmin. Opiskelijoiden koeviikot jatkuvat ja korjattavat esseet ja kokeet odottavat... Sujuvasti siirrytään tekemisestä toiseen. :)

-
I arrived home yesterday. The little trip was just about taking an exam and presenting a paper in a seminar. The exam turned out to be the hardest that I have ever taken. Some parts of it were just fine, but the last was really challenging. Finally, I was totally totally happy to hear that I passed and earned my 10 credits. In the seminar then, I got several interesting suggestions for improvement and couple of positive remarks. So the final saldo was definitely on plus. I always enjoy to see my parents, too. A good choice of a university in reference to that perspective as well.

Today we have at work a graduation practice. (How to walk in line, where to be seated & co.) Hopefully I get couple of good shots to show you later. The students continue their exam weeks and loads of essays and exams are piling up for the first and second marking... Fluent transitions needed from a task to task, I guess. :)

1 kommentti:

  1. Onnittelut hyvästä suorituksesta - hienosta palautteesta kirjallisesta osuudesta - ja 10 opntoviikosta! Nyt hemmottele itseäsi jollain kivalla jutulla josta tykkäät : Hulmuilu iltapäivä kirppiksillä, kivaan kankaan ompelu tai pikkukestit perheen ja ystävien parissa ;)

    VastaaPoista