lauantai 25. maaliskuuta 2017

Nature at paths, lectures and continents

Tässä kuvassa taidetaan olla 80-luvun alussa jollakin luontoretkellä pikkuveljen kanssa. Isällä oli tapana viedä meitä luontoretkille aika säännöllisesti ympäri vuoden. Muistaakseni tuossa kuvassa istuttiin punaisen opelin nokkpellillä. Nuo rillit oli sellaiset, että aikuisena katson aina ihaillen lapsia, joilla on kauniit silmälasit. Nykyään on niin paljon nättejä lasten kehyksiä, että melkein käy vieläkin kateeksi. :) Lopultakin sain tuon kuvan kehykseen ja taustan liimattua kiinni. Enää ripustusongelma selvitettävänä, ja sitten sen saa seinälle.

Tällä viikolla opetin etiikan tunnilla ympäristöasioista. Kristinuskoahan on syytetty luonnon pilaamisesta. Ihan hyvällä syylläkin vielä, koska valistuksen ajan jälkeen luontoa alettiin kohdella lähinnä sellaisena materiaalipankkina, mitä ihminen, josta suhteellisen nopeasti tuli länsimainen kapitalisti, voi käyttää vapaasti. Siinä kohtaa teologia alkoi olla pelkästään sielua varten, kun taas sekä etiikkaan ja fyysistä maailmaa selittävään tieteeseen riitti pelkkä järjen käyttö. Aika nopeasti tuon erottelun jälkeen ns. kristityissä maissa alkoikin tekniikan kehitys ja kapitalismikin nosti päänsä ennen pitkää. Syytös on siis ihan kohdallaan, vaikka joku opiskelijoista tietysti nopeasti älähti, että tuollainen muutos teologiassa ei enää kuvastanut raamatun opetusta ollenkaan. Niinpä! Sitten käytiin läpi Jeesuksen ruumiillisen inkarnaation ja ylösnousemuksen merkityksestä materian kannalta ja oltiin yhtä mieltä, että pelastus ei rajoitu vain ihmiseen, vaan sisältää koko luomakunnan. Metodologisesti tuo luentosetti on hyödyllinen sen takia, että siinä tulee esiin miten teologia helposti muotoutuu yhteiskunnan muuttuessa. Ellei säännöllisesti palata peilaamaan ja arvioimaan kehitystä raamattuun, niin saatetaan huomaamatta päätyä sellaiseen tilanteeseen, että ei pystytäkään perustelemaan teologisia väitteitä raamatun valossa.

Saan aika vapaasti valita, mitkä eettiset ongelmat sisällytän tuohon kurssiin, joten joitakin settejä vaihtelen hiukan sen mukaan, mitkä milloinkin näyttävät ryhmän kannalta eniten kiinnostavilta. Tykkään kuitenkin sisällyttää nuo ympäristöjutut joka vuosi ohjelmaan, koska mielessäni on aina, että joku opiskelijoista saattaa joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, missä ympäristöasiat ja varsinkin ecojustice-idea voi olla tärkeä näkökulma ymmärtää raamatulliseltakin kannalta. Kun neljä maanosaa on edustettuna luokassa, voi olla varma, että ainakin muutamalle noista tunneista tulee olemaan jonkinlaista käytännön hyötyä.  

----

That's my brother and me in the beginning of the 1980s! If I remember right the picture was taken at some family outing in a forest. Dad used to plan that kind of adventures for us quite regularly. When you see me in those glasses you can understand that as an adult I have always admired kids who wear glasses. They make so cute ones nowadays and I'm still almost jealous... 

This week I discussed environmental ethics with my students. I can quite freely choose which problems I take up in the ethics course, but that is one of my favorite sets which I include every year. I'm not an environmentalist freak, but those lectures help to draw attention to the methodological issues in the development of theology. Christian theology has namely been blamed for the current environmental crisis. The problem can be traced to the Enlightenment era, when theology became focused on the spiritual matters only. Ethics and science in turn became exclusively matters of reason. This led the Christian Western countries to view the nature as a resource bank which could be (ab)used without restrictions. At that point somebody reacted and said that it does not seem biblical at all! A good point, because quite clearly theology should reflect the biblical ideals... In this case the bodily incarnation and resurrection of Jesus speak volumes about the intention of the plan of God to redeem not only the humans but also material creation.

I like to include this set of lectures also because I'm always thinking that there might be few students in every group that might one day end up working in some project that has some influence on environmental issues, especially on those that relate to ecojustice. It is important that somewhere in the back of their mind they have few tools to begin to unpack such problems from the biblical point of view. When four continents are represented in one classroom, it is quite likely that somebody will encounter some of those issues in his or her future.      

torstai 23. maaliskuuta 2017

And then it broke

Aalto-vaasi oli meidän häälahja melkein 20v. sitten. Se on selviytynyt varmaan kymmenestä muuttokuormasta aina ehjänä, mutta nyt sitten onnistuin kolhaisemaan siitä reunan rikki. Oli kyllä onni, että itse tumpeloin, koska muuten olisin varmaan hermostunut vielä enemmän. Siis kuka pölvästi hajottaa maljakoita? Ja varsinkin niin, että yrittää ujuttaa paksun ja painavan savipuollon maljakoiden taakse kaapin päälle kurotellen. Siitähän pitäisi tietää, jo etukäteen, että se on vähän kuin etsisi ongelmia itselleen... Että kyllä harmitti, mutta sitten lohdutin kuitenkin itseäni, että käyttölasiesineeksi se on kuitenkin kestänyt aika kauan. Päätin, että ostan kesällä uuden seuraavaa 20 vuotta varten. 

Muodoltaanhan tuo ei ole mikään maailman paras kukkamaljakko. Rehellisyyden nimissä siihen ei kunnolla asetu mitkään muut kuin tulppaanit, joita sitten tarvitsee heti kolme kimppua kerralla. Mutta sillä on symbolista arvoa. Se kuvastaa itselleni suomalaisuutta, jatkuvuutta ja ehkä myös sitkeyttä säilyttää sopiva määrä omaleimaisuutta missä tahansa ympäristössä. Tuosta maljakosta ei taida olla mitään virallista Alvarin lausuntoa, joten kaikkien tulkinnat lienevät yhtä oikeita. Löysin ainoastaan viittauksen eskimonaisen nahkahousuihin, mutta niitä en kyllä saa mitenkään mielessäni sopimaan noihin maljakoihin. Loppukaneetiksi se vielä, että suomalaisen designin paras vahvuus on käytettävyys. Hinta-laatusuhde on kohdallaan ja turha kikkailu on minimissä. 

---   

We got a large Alvar Aalto vase as a wedding present some 20 years ago. We have managed to keep it intact in spite of having moved houses like at least 10 times with it, but now I hit it by accident with another vase... stupid of me, but it happened faster than I realized. That's how most accidents happen of course. I was bit upset, but then took comfort from the fact that this vase lasted 20 years! That's already quite an achievement. I plan to buy another one this summer to celebrate the next 20 years of marriage.  

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Eyes graciously covered

Viime aikoina olen usein miettinyt sitä, miten tärkeää olisi kulkea välillä laput sopivasti silmillä. Ei nyt kuitenkaan ihan näkemättä mitään, mutta sillä tavalla armollisen huononäköisesti. Sitä on niin helppo sivusta katsomalla listata toisten ihmisten virheitä ja vajavaisuuksia, mutta aika vaikea oikeasti auttaa kasvamaan niistä yli. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ei ole ihan varma, että osaa rakentavasti kommentoida, niin kannattaa useimmiten pitää mölyt mahassaan. 

Satuin vahingossa äskettäin yhteen sellaiseen keskusteluun, missä olisin voinut jo ensimmäisen lauseen jälkeen älähtää jotakin vastahankaista. (Tiedätte varmaan sellaiset keskustelut, missä jo johdannon aikana alkaa nähdä punaista, heh!) Keskustelun edetessä tajusin, että varsinainen teema on kuitenkin jotakin ihan muuta, kuin mistä sanat kertoivat. Muutaman sekunnin ajan mietin, voisinko tehdä jotakin, mutta sitten totesin, että voin ottaa ongelman esiin, mutta en pysty tekemään yhtään mitään muuta, en ainakaan tällä kertaa. Huomasin kuitenkin jälkikäteen, kun keskustelua vielä muistelin, että minun olisi kannattanut ehkä olla pelkän neutraalin sijaan hiukan myötämielisempi. Asian todellisen tilan selvittyä minun olisi kannattanut rennosti vetää laput silmille ja ottaa tilanne vastaan suvereenilla tyylillä armollisen huononäköisesti. Luulen, että olisin sillä tavalla osoittaen hyväksyntää saattanut jopa auttaa selvittämään sitä varsinaista ongelmaa, mitä ei edes mainittu ääneen. 

----

Recently I have been thinking about the importance of walking around eyes slightly closed. Acting completely blind is obviously not ideal, but being sometimes partially sighted can help to be gracious to others. It's far too easy to observe mistakes and failures, but it's far more difficult to help anyone grow out of them. I have started to think that unless I am completely sure I can help, I better keep my opinion to myself.    

Some time ago I got involved in a discussion in which I felt like reacting negatively already after the first sentence. (You know such discussions, where you get slightly annoyed already by an introductory statement, ha!) After a while I noticed that the actual topic at hand was completely something else than what was being said. For couple of seconds I considered whether I can do something to help. However, I noticed that at that point I would only be able to expose the problem, but hardly do anything more about it. So I decided to remain nicely neutral, but when I reflected on that discussion afterwards that I realized that I should probably have gone beyond that nice neutral and behaved outright positively. If I had only slightly closed my eyes and graciously pretended that all is just fine! That kind of behaviour on my side would have communicated acceptance. It may have quite likely even helped a tiny bit to solve the actual problem which we were not even talking about. 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Truly important matters

Muutama viikko sitten hiukan naureskelin miehelleni, kun tyttären reilusti yli tuhannen oppilaan kokoisessa yläkoulussa tarvittiin vapaaehtoista johonkin luottamustehtävään. Tehtävä kuulosti sen verran laaja-alaiselta vaikutukseltaan, että kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut siitä. Kouluilla on vaikeuksia löytää tarpeeksi vapaaehtoisia koulun sisäisiinkin juttuihin, joten mielenkiinto sitoutua sellaisiin asioihin, mitkä eivät suoraan koske omia lapsia, on vielä vähäisempää. 

Lopulta mies ajatteli, että jos sitä tehtävää ei kukaan muu halua, niin hän voisi kokeilla ja lähetti asiaa järjestävälle rehtorille viestiä. Naurunaihe tuli sen jälkeen. Satuin nimittäin ohimennen kysymään, kertoiko hän ehdokkaaksi ilmoittautuessaan, että hänellä on aika paljon työkokemusta ja muista luottamustehtävistä kertyneitä tietoja ja taitoja, jotka olisivat voineet olla olennaisia sen tehtävän hoitamisen kannalta. Alunperin oli kuitenkin mainittu, että ehdokas valitaan ilmoittautuneista äänestämällä. Hän tuumasi, että mitä sitä sen kummempia selittämään. Hän oli kirjoittanut yksinkertaisesti vain, että olen sen nimisen tytön isä siltä ja siltä luokalta. Kuulema, jos vapaaehtoisia kysellään, niin ei siinä mitään vaikutusta tarvitse tehdä. Lopultakaan kukaan muu ei ollut ilmoittautunut, joten mies sitten otti tehtävän vastaan. 

Vaikka minua tuo juttu niin naurattikin, niin totta se on, että isänä oleminen on paras juttu elämässä. Joskus vaan ihmettelen, miten joku voi olla niin pyyteetön, ettei hänelle tule edes mieleen mainita, mitä hän osaa tehdä, ja mistä kaikesta on kokemusta kertynyt. Kuvittelin nimittäin, että sellainen olisi olennaista tietoa, koska koulun koon vuoksi vanhempiahan ei tunneta henkilökohtaisesti ollenkaan. Varmaan siellä pyörtyvät ilosta kun kuulevat ensimmäisessä palaverissaan, minkälaisen tyypin saivat riveihinsä. Tai sitten mies vain esittelee itsensä tytön isänä. Se olisi niin tyypillistä, että en itseasiassa ihmettelisi yhtään, jos tietotaito tulee esiin vasta jotakin asiaa käsitellessä. Mä niin rakastan tuota miestä. Vielä näin melkein kahden kymmenenkin avioliittovuoden jälkeen hän usein edelleen yllättää minut.

----

Couple of weeks ago I had quite a blast. One of the directors of the school which our daughter attends was looking for a volunteer for something. The school is rather large with well over 1 000 pupils. The voluntary task in question seemed to be wider than just something what would improve the school internally. That was quite likely the reason why nobody was interested in doing it. It's hard for schools to find volunteers for internal matters, but it's even worse if the matter at hand does not even touch the school life and that way also one's own child directly. So there was nobody until my husband said that he could volunteer for it. 

The funny part what made me laugh came when I asked him, whether he told in his email to the directors what he does for work and what kind of experience he has about things that relate to the task he was volunteering for. Taken that the task was more than being part of a parents committee or something like that, I would have thought that his expertise would have totally interested them, especially because they wanted to select a candidate by election. He said that he didn't think it was necessary to mention anything else than that he is the father of his daughter who is in the class so and so. While I totally agree that being a Dad is the best thing in the world (after being a Mom of course, ha), I just wondered how he is so oblivious to any merits even when they would totally help him score. 

He got to know few days ago that he was nominated. I think those people might faint out of happiness when they meet him and notice what he can do for them. Quite likely he'll introduce himself as a Dad of our daugther from the class so and so, and they'll find out what else he knows only later when he participates in a discussion. I just love that man. He continues to amaze me even after almost twenty years of marriage.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Flowers, changing seasons and personalities



Harvemmin ihan näin hempeäksi menee, mutta kukkakaupan valikoima oli niin kelta-oranssivoittoinen, että väkisinkin ajauduin haaleiden ja vaaleiden kukkien suuntaan. En tiedä, miten täällä punainen, keltainen ja oranssi voi myydä kaikkina vuodenaikoina niin hyvin, että niitä löytyy kaupasta aina... 

Minulle punainen on melkein aina liian punainen, paitsi juuri joulun alla. Keltainen on pääsiäistä edeltäville viikoille ja oranssi on pelkkää syksyä varten. Olen ehkä kaavoihini kangistunut, vaikka omasta mielestäni olenkin hirmuisen avoin muutokselle. Hahah, ei hätää, en sentään ihan tosissani niin pielessä ole itsearvion suhteen.

En mielestäni ole varsinaisesti muutosvastarintainen ollut ikinä, mutta viime aikoina olen huomannut, että olen aikaisempaa enemmän sen verran turvallisuushakuinen, että odottelen mieluusti sen verran, että muutos selkeytyy ja kaikki sujuu hallitusti, ennen kuin mitään radikaalia tapahtuu. Siis siihen verrattuna, että syöksyisin suin päin kaikkeen uuteen ihan vain muutoksen toivossa. Joskus nuorempana tein niin, mutta nykyään se tuntuu lähinnä typerältä ja ehkä jopa hiukan vastuuttomaltakin, kun tietää, että hyvin suunnittelemalla monta asiaa voi tehdä kerralla kunnollakin. Niin sitä vaan ihminen muuttuu. Ehkä ikä on tuonut kärsivällisyyttä, että se aiemmin tylsältä kuulostanut suunnitteluvaihe tuntuu nykyään järkevämmimmältä osiolta muutosta. Hassua huomata, miten sitä mieli niin muuttuu.

Kukkien suhteen meinaan kyllä pitää linjani. Sitten kun ostan mitä tahansa väriä milloinkin, niin jotakin täytyy olla pahasti pielessä. Tulkaa sitten ihmeessä katsomaan, mikä on vialla! ;)

----

This looks almost like a bridal bouquet, but there were so many red, orange and yellow flowers in the shop on Saturday that I was instantly drewn towards the milder colors. I can't understand how red, yellow and orange sell here throughout the year so well!?! 

In my book red fits for December, yellow for couple of weeks around Easter season and orange only for October. I guess I'm bit stuck to my (flower) principles! But truth to be told, I have always thought I'm totally easy when it comes to changes of any kind. Recently however I have noticed that that used to be me in the past. Nowadays I prefer changes that are well planned in advance and all factors are under control before anything radical happens. That change must have taken place subtly in a couple of last years, and I must admit I never anticipated it to happen. Perhaps to someone else, but not to me. Just kidding about that, but seriously there is one aspect I find good in this change. I have namely noticed that I have nowadays much more patience when it comes to careful planning compared to the time when I was younger. It's funny how a human being develops.

Anyway, when it comes to the flowers I'm not intending to change my personal flower color rules. If I do, it's a sign that I must be feeling very sick or something. At that point, please, come and find out what's wrong with me! ;)

perjantai 10. maaliskuuta 2017

The cutest box of tea with proverb(ial) tags



Löysin varmaan tämän kevään kauneimman teepaketin ihan sattumalta. Ja sisältä paljastui vaaleanpunaisia teepusseja. Siis vaaleanpunaisia! Sitten löytyi vielä tuollainen viestikin! Että aika hyvä ostos! Luulin nimittäin jo, että nuo teepussiviestit ovat ihan jääneet historiaan. 

Vaikeuksista sitä joskus ajattelee, että no, eiköhän tuo ajan kanssa unohdu. Toisella kertaa taas miettii, mitä tästä opin ja kuinka voisin käyttää opitttua tulevaisuudessa ponnistuslautana jossakin muussa asiassa. Joskus taas voi olla sellaisiakin vaikeuksia, että polulle tulleisiin kiviin kompastuu sen verran kipeästi, että siitä ei nousekaan niin helposti. Uskon kyllä, että positiivisella ajattelulla pääsee pidemmälle kuin negatiivisella. Joissakin tilanteissa voi kuitenkin olla niinkin, että positiivisuuden vaatimuksestakin tulee vielä yksi lisäkuorma kannettavaksi. Siksi ajattelen, että luottamuksen huonojen asioiden kääntymiseen voimavaroiksi on parempi perustua muuhun kuin ihmisen oman ajattelun voimaan. 

Tässä kohtaa teologille tulee väkisinkin mieleen kaksi raamatun jaetta. Joosef sanoi veljilleen vuosia sydämiä repineen hässäkän jälkeen, että te kyllä tarkoititte pahaa, mutta Jumala tarkoitti hyvää ja nyt jo näen asiassa piilenneen siunauksen. (1 Moos. 5:20) Toinen jae, mikä tulee mieleen on Room. 8:28, missä sanotaan, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Molemmissa jakeissa vaikeudet kääntyvät voimavaroiksi. Ei kuitenkaan sillä perusteella, että vaikeuksissa kamppaileva löytäisi itsestään positiivisia supervoimia, vaan koska Jumala pystyy toteuttamaan oman suunnitelmansa, vaikka tilanne olisi ulkonaisesti minkälainen tahansa. Kummassakaan jakeessa ei muuten kielletä vaikeuksien olemassaoloa tai puhuta niitä sen paremmaksi. Elämään kuuluu kaikenlaista, mutta kaikki on kuitenkin suuremmissa käsissä. Niissä käsissä voi huononkin paikan tullen hengitellä ihan rauhassa ja odotella parempia aikoja.

----

I must have just found the cutest box of tea! And can you believe, there are pink teabags inside!?! What could make on happier? Perhaps finding out that there are proverb tags, too! I had thought those proverbs tagged to teabags was only the phenomenon of the past but apparently they still exist. 

My first proverb was about overcoming the stones on one's path. It made me think about how I deal with problems. Sometimes I think: "Oh well, that will be quickly forgotten again!" At other times I ponder about what I might learn from this or that experience. But then there are those times that you get so badly hurt by falling over a stone that it seems to take forever to even just get up, let alone contemplate on any further steps. I totally agree with what seems a sort of mainline thought today, namely, that positive thinking is more helpful than negative thinking. However, in my own experience there are also times where encouragement to be positive becomes yet another burden to bear. That's why I think that a positive trust at the times of hardship should best be placed on something that is outside of myself.

I'm reminded of two Bible texts that relate to this idea of bad things turning to good. The first one is when after the years of heartbreak and hassle Joseph replies to his brothers: "Even though you intended to do harm to me, God intended it for good..." (Genesis 50:20) Another verse is in Romans 8:28 where Paul writes: "We know that all things work for good for those who love God, who are called according to his purpose." I like these verses because neither of them denies the existence of trouble by trying to scale it down by the power of positive thinking. In both verses the positive life expectation comes from realising that God's plans can never be confused, complicated or dismissed by human actions or external circumstances. There are all sorts of stones that may lay on my path, but His good will overcomes them all. That provides me with a perspective in the middle of any exhausting hardship, and it takes me to a place of rest. I can freely breath in and out, while waiting for better times.    

tiistai 7. maaliskuuta 2017

A menu for one week

Yhden viikon ruokalista näytti äskettäin tältä. Säännölliset arkiruokapostaukset jäivät idean tasolle. Se oli liian työlästä toteutettavaksi, blogi kun on pelkkä harrastus oikean elämän kyljessä. Ehkä tästä kuitenkin jotakin ideaa voi saada kokeiltavaksi, joten kuvailen hiukan miten tuo ruokaviikko meni. Ai niin, se pitänee vielä sanoa, että meitä on tässä taloudessa kolme, joten kannattaa moninkertaistaa, jos on isommasta perheestä kyse. :)

Tähän alkuun täytyy heti sanoa, että minusta perunamuussi on ihan herkkua, mutta sen tekeminen on jostakin syystä täyttä tervanjuontia. Teen sen kanssa siksi yleensä niin, että valmistan saman tien kahden päivän annoksen ja vaihdan vaan siihen sitten muut jutut seuraavaksi päiväksi. Mikrossa annoksittain lämmittämällä maku on ihan sama kuin ensimmäisenäkin päivänä, mutta ruoanlaitto nopeutuu huomattavasti. Kahden päivän annoskokoa on hankala sumplia tarkalleen, joten mieluummin hiukan ylimääräistä, kuin että joku jäisi nälkäiseksi toisena päivänä. Jos siitä vielä jää jotakin jäljelle, niin lopusta saa kyllä helpolla hyvän pohjan sämpylätaikinaan tai perunarieskoiksi. Alla on muutama "suurinpiirtein-ohje", miten nuo listalla olevat ruoat yleensä teen. Ai niin, salaatteja en huomannut aina mainita. Syömme aina salaattia tai lämpimiä vihanneksia, ellei sitten ruoka ole niin vihannespainotteista, ettei siihen tarvita vihanneslisukkeita.

Toisen päivän lohifileen ja teriyaki-sesam porkkanat tein suurinpiirtein näin. Sekoitin marinadiksi kipossa (suhteessa 2/3) teriyakikastiketta, (1/3) hunajaa ja lorauksen öljyä. Pilkoin porkkanat tikuiksi ja sekoitin ne marinadin kanssa yhteen. Sitten levitin porkkanat leivinpaperin päälle ja työnsin ne 200 asteiseen uuniin. Laitoin lohifileet voideltuun uunivuokaan ja kaadoin loput marinadista niiden päälle, ripottelin vielä merisuolaa ja pippuria lisäksi. Kun porkkanat olivat olleet uunissa n. 15 minuuttia, laitoin kalafileet uuniin myös. (Mulla on siis kiertoilmauuni, mutta onnistuu yhdelläkin pellillä, jos jättää porkkanoilta tilaa kala-astialle.) Kun porkkanat alkoivat ruskistua hieman toisen 15-minuuttisen jälkeen, otin ne uunista ja kaadoin kulhoon. Kaadoin joukkoon vielä lorauksen öljyä ja muutaman ruokalusikallisen seesamin siemeniä. Sekoitin ja levitin porkkanat takaisin uunipellille ja paahdoin niitä vielä muutaman minuutin.

Kana-vihanneswokki syntyy nopeasti valmiiksi pilkotusta, tuoreesta wokkivihannessekoituksesta. Varmaan pakasteestakin, mutta itse ostan wokkivihannekset mieluummin tuoreena. Kastike on nopea tehdä itse. Vihannespussi taitaa olla jotakin 500g paikkeilla ja siihen lisään yhden kananrintafileen suikaleina. Kurpitsasosekeitto ei tarvitse sen kummempia selityksiä. (Sis. myskikurpitsaa, jauhoinen peruna, iso sipuli ja pari porkkanaa.)    
Meille jäi reilu pala lohifilettä syömättä, joten paloittelin sen pienemmäksi ja laitoin sen pakastimeen odottamaan. Sinappikermakastike syntyy sillä tavalla, että laittaa kattilaan ruokalusikallisen siemensinappia (Dijon) ja kaataa päälle purkillisen ruokakermaa. Kiehauta, lisää suolaa ja pippuria. Pasta kastikkeineen lautasille ja (mikron kautta käytettyä) "lohifilesilppua" siihen päälle ja parmesaania lastuina lisäksi. Tulipas käytettyä nekin jämät ilman, että tuntui, että syötäisiin vanhaa ruokaa!

Chili con carnen taas teen yleensä helpointa kautta näin. Kuullotan sipulia ja (reilusti) valkosipulia kattilassa öljyssä hetken, lisään hiukan chiliä ja kaadan päälle tomaattimurskatölkin, hiukan paprikajauhetta, pippuria ja suolaa. Laitan sitten yhden maustamattoman kananrintafileen suikaleina kastikkeen sekaan kypsymään. Kun kanasuikaleet ovat kypsiä, lisään vielä purkillisen huuhdottuja kidneypapuja, kuumennan kastikkeen vielä kerran kiehuvaksi. Chili con carneahan voi keitellä hiukan hartaamminkin, mutta tällä saa nopeasti arkiruoan pöytään. Jos haluaa kastikkeeseen enemmän ytyä, niin tacomaustesekoituksistakin saa hyvän maustepohjan.  

Sellainen ruokaviikkoidea se. Toivottavasti se hiukan innostaa yksinkertaisten arkiruokien laittamiseen!   

----

This post was about simple everyday dinners. No English this time, sorry!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

One kitchen dream


Meillä on ihan kiva keittiö, neutraali ja siisti, mutta kuitenkin sellainen hiukan mitäänsanomaton. Viime vuosina tuntuu, että sisustajat ovat rohkeampia keksimään oman näköisiä keittiöratkaisuja ja enää ei välttämättä valita sellaisia "standardipaketteja," mitä aikaisemmin. Perinteisten lehtien lukeminen on jäänyt viime aikoina hiukan vähemmälle, mutta äskettäin ostin hollantilaisen vtwonen-lehden, mistä tämä kaunis kuva sattui silmään. Aitoja materiaaleja ja pelkistettyjä muotoja. Keittiö on sijoitettu hauskasti vinon katon alle. Niin kaunis se on, että saattaisin olla valmis joustamaan käytännöllisyydestä, jos vaihtokauppa olisi mahdollinen.

----    

We do have a nice kitchen. It's practical and neutral, but perhaps into that extent that it does not make any impression at all. It seems to me that in the last couple of years people have become more courageous in choosing kitchen solutions that both make a statement and reflect their personality. I recently bought a Dutch vtwonen magazine and found this kitchen in it. Natural materials and a plain form, that's a combination which does not easily fail. I find this kitchen so cute that I might be ready to compromise practical requirements for esthetic benefits.